HERTTUA. Seis, mies, seis!
ANGELO. Mitä? Vastustaako? Mene apuun, Lucio!
LUCIO. Kas noin, kas noin, kas noin vain! Hyi, hävetkää, herra! Mitä, te kaljupää konna ja valehtelija, pitääkö se teilläkin olla naamari? Näyttäkää konnan-naamanne, senkin hirtehinen! Näyttäkää rosvon-naamanne, ja hirteen paikalla! Pois huppu!
(Riistää munkilta päähineen ja tuntee herttuan.)
HERTTUA.
Ens' konna, jok' on tehnyt herttuan. —
(Vanginvartijalle.)
Ma näistä kolmest' ylhäisestä vastaan. —
(Luciolle.)
Pois älä hiivi; munkill' oisi sulle
Vähäisen sanottavaa. — Kiinni häneen!
LUCIO.
Tästä voi tulla pahempaa kuin hirsipuu!
HERTTUA (Escalukselle).
Puheenne anteeks annan. Istukaa!
Tuon paikan otan minä. — (Angelolle.) Sallitteko?
Sanoja, oveluutta, julkeutta
Sull' onko vielä varalla? Jos on,
Niin käytä niitä, kunnes minä puhun,
Mut silloin pelkää.
ANGELO.
Julma majesteetti!
Min' oisin syntiäni syntisempi,
Jos katsettanne välttää tahtoisin,
Kun huomaan, että näette sisimpääni
Kuin jumal' itse. Älkää kauemmin
Mun häpeästän' oikeutta käykö,
Vaan oma tunnustus mun langettakoon.
Siis joutuin tuomio, ja sitten surma!
Muut' armoa en kerjää.
HERTTUA.
Mariana! —
Tää nainen onko kihlattusi, sano?
ANGELO.
On, armollinen herra.
HERTTUA.
Omakses vie ja heti hänet nai. —
Nuo, munkki, vihkikää. Kun se on tehty,
Palatkoot tänne. — Mukaan, vartija!
(Angelo, Mariana, Pietari ja vanginvartija menevät.)
ESCALUS.
Enemmän häpeäänsä hämmästyn,
Kuin tätä muuta kummaa.
HERTTUA.
Isabella!
Nyt munkki on sun valtiaasi. Niinkuin
Sua silloin hurskaill' autoin neuvoillani,
Niin puvun kanss' en mieltä muuta, olen
Sun palvelias yhä.
ISABELLA.
Anteeks suokaa,
Ett' tuntematont' olen valtiasta
Näin alamaisena ma vaivannut.
HERTTUA.
Sen sulle anteeks suon. Nyt, kallis tyttö,
Sa ole mulle yhtä laupias.
Sua veljes surma surettaa, sen tiedän,
Ja kummeksit, miks veljes pelastusta
Lymyssä ajoin enkä viipymättä
Salasta tuonut ilmi valtaani,
Vaan annoin hänen kuolla. Hyvä tyttö,
Oi, tämän mestauksen joudutus,
Jonk' en niin kiirein luullut tapahtuvan,
Mun tappoi aikeeni. Mut, rauha hälle!
Elämä, jok' on kuolon pelon päässyt,
Paremp' on sitä, joka peloss' elää.
Sen onnen veljes sai, se lohtus olkoon.
ISABELLA.
Se lohtuni on, armollinen herra.
(Angelo, Mariana, Pietari ja vanginvartija palaavat.)
HERTTUA.
Yljälle tälle, jonka hauras himo
Sun loukkas impikunniaas, sun täytyy
Tok' anteeks antaa Marianan tähden.
Mut kosk' on veljesi hän tuominnut —
Syypäänä itse kaksoisrikokseen
Siveyden pyhyyttä ja valaa vastaan,
Kun lupas veljes hengen pelastaa —
Niin oikeuden armahtava armo
Omasta hänen suustaan ääneen huutaa:
"Silmästä silmä, hammas hampaasta,
Verestä veri, verta verrasta!"
Siis, Angelo, kun syys näin selvä on,
Ett' et voi kieltää, vaikka tahtoisitkin,
Niin sama piilu, joka Claudion
Vei pään, sun vieköön myös, ja yhtä joutuin. —
Pois hänet viekää!
MARIANA.
Armollinen herra,
Oi, enhän suotta saanut teiltä miestä!
HERTTUA.
Omasta miehestäs sait suotta miehen.
Vain oman kunniasi turvaks katsoin
Avion suotavaksi, ettei moite,
Siit' että hän sun voitti, sinuun jäisi
Ja haittais vasta. Kaiken miehes oman,
Jok' oikeuden mukaan kuuluu mulle,
Sen annan sulle leskeneläkkeeksi;
Sa sillä paremp' osta mies.
MARIANA.
Oi, herttua,
En pyydä toista enkä parempaa.
HERTTUA.
Hänt' älä pyydä; päätökseni pysyy.
MARIANA.
Oi, armollinen herra, —
(Polvistuu.)
HERTTUA.
Turhaa vaivaa! —
Pois viekää kuolemaan! —
(Luciolle.)
Nyt teidän vuoro.
MARIANA.
Hyvä prinssi! — Auta, rakas Isabella;
Mun puolestani polvistu, niin minä
Sun puolestasi elämäni annan.
HERTTUA.
Ei pyynnössänne ole järkeä;
Jos tuosta teost' armoa hän pyytää,
Niin Claudion haamu kivivuoteens' särkee
Ja tempaa hänet täältä kauhulla.
MARIANA.
Oi, Isabella, hyvä Isabella,
Mukana polvistu ja kätes nosta!
Ei tarvis sinun haastaa, minä puhun.
Sanotaan, vikansa on parhaimmilla,
Paremmiks parantuvat he, kun heissä
On vähän pahuutta: niin miehenikin.
Oi, Isabella, etkö polvistu?
HERTTUA.
Hän Claudion tähden kuolee.
ISABELLA.
Armoherra,
(Polvistuu.)
Oi, tätä syyn-alaista kohdelkaa,
Niinkuin jos Claudio eläis! Melkein uskon,
Ett' oli tosi vilpitön hän töissään,
Siks kuin mun näki. Niin jos on, niin saakoon
Hän elää. Veljelleni tehtiin oikein:
Hän syypää oli tekoon, josta kuoli.
Mut Angeloss' ei teko saavuttanut
Kamalaa aietta; se haudattava
Siis vain on aikehena, joka kesken
Menehtyi tielle. Aatoshan on vapaa,
Ja pelkkää aatost' aie on.
MARIANA.
Niin on.
HERTTUA.
On rukouksenne turhaa; nouskaa, sanon! —
Mun johtuu toinen rikos mieleeni. —
Mies, sano, miksi Claudio mestattiin
Niin tavattomaan aikaan?
VANGINVARTIJA.
Tuli käsky.
HERTTUA.
Oliko virallinen määräys?
VANGINVARTIJA.
Ei, herttua, vaan yksityinen sana.
HERTTUA.
Saat siitä työstä eron virastasi:
Avaimet tänne!
VANGINVARTIJA.
Anteeks, majesteetti!
Kyll' aavistin, vaan viaks sit' en luullut;
Ja tarkemmin kun aattelin, niin kaduin;
Ja siitä todisteeksi, erään vangin,
Jok' erikäskyst' oisi muuten kuollut,
Ma eloon jätin.
HERTTUA.
Kenen?
VANGINVARTIJA.
Bernardinon.
HERTTUA.
Oi, jos sen oisit tehnyt Claudiolle!
Tuo hänet tänne, tahdon miehen nähdä.
(Vanginvartija menee.)
ESCALUS.
Surettaa, että te, lord Angelo,
Mies oppinut ja viisas, hairahduitte
Noin törkeästi, lihan himost' ensin
Ja sitten tarkan älyn puutteesta.
ANGELO.
Mua surettaa, ett' olen suruks ollut,
Ja katumus niin kalvaa sydäntä,
Ett' ennen otan kuoleman kuin armon.
Sen olen ansainnut ja sitä pyydän.
(Vanginvartija, Bernardino; Claudio,
verhoutuneena, ja Julia tulevat.)
HERTTUA.
Ken on se Bernardino?
VANGINVARTIJA.
Tämä tässä.
HERTTUA.
Hänestä puhunut on eräs munkki. —
Sull' ynseä on mieli, sanotaan,
Et toisest' elämästä mitään huoli;
Sen mukaan elätkin. Sait tuomiosi;
Mut maalliset ma syntis anteeks annan;
Vain katso, että tämä armo ohjaa
Sua parannukseen. — Neuvo häntä, munkki,
Sun huostaas jää hän. — Ken tuo huppuhinen?
VANGINVARTIJA.
Toinenkin vanki, jonka pelastin;
Hän kuollut ois, kun Claudio mestattiin;
Niin Claudion näköinen, kuin hän se oisi.
(Paljastaa Claudion kasvot.)
HERTTUA (Isabellalle).
Jos veljes näköinen on, veljes tähden
Hän armon saa. Tuo kätes, sulo nainen.
Ja sano, että olet omani;
Hän veljeni on silloin. Tästä toiste.
Nyt Angelo jo pelastuksens' arvaa,
Ma näen elon väikkeen silmissään. —
Niin, Angelo, saat pahan palkaks hyvän.
Mut katso, että vaimoasi lemmit,
Jott' arvoas hän lisäis arvollaan. —
Nyt halullinen olen armonantoon,
Mut yks tääll' on, jot' en voi armahtaa.
(Luciolle.)
Sa, lurjus, sanoit, että olen narri
Ja irstas, aasi, pelkuri ja hupsu;
Mill' olen, sano, sulta ansainnut
Moist' ylistystä?
LUCIO. Armollinen herra, uskokaa pois, tuon sanoin vain siksi, että semmoinen nyt on muoti. Jos tahdotte siitä hirttää minut, niin tapahtukoon tahtonne; mutta ennemmin soisin, että suvaitsisitte minua piestä.
HERTTUA.
Niin, ensin piestään, sitten hirtetään. —
(Vanginvartijalle.)
Tee tiedoks kautta Wienin: jos on naista,
Jonk' on tää hulivili vietellyt —
Ma kuulin hänen sanovan, ett' yksi
On olemassa — esiin astukoon:
Hän naikoon hänet pois, ja häiden jälkeen
Hän saakoon raippoja ja hirtettäköön.
LUCIO. Rukoilen, teidän korkeutenne, älkää naittako minua hutsulle! Teidän korkeutenne, sanoitte vast'ikään, että olen tehnyt teistä herttuan; hyvä, hyvä herra, älkää niin minua palkitko, että teette minusta aisankannattajan.
HERTTUA.
Sun täytyy hänet naida, vannon sen.
Sa pilkkas anteeks saat ja muutkin pahat,
Mit' olet tehnyt. — Tyrmään hänet viekää,
Ja pankaa täytäntöön mun tahtoni!
LUCIO. Naittaa hutsulle, hyvä prinssi, on samaa kuin puristaa kuoliaaksi, piestä ja hirttää.
HERTTUA.
Se palkka sen, ken ruhtinasta herjaa. —
Hyvitä, Claudio, hänet, jota sorsit. —
Mariana, onneks! — Lemmi häntä, Angelo!
Hyveensä tunnen, rippi-isäns' olin. —
Hyvistä töistäs kiitos, Escalus,
Paremman tunnustuksen annan vasta. —
Sua innostasi kiitän, vartija,
Ja paikan sulle hankin arvokkaamman. —
Suo anteeks, Angelo, kun Ragozynin
Pään sulle toi hän, eikä Claudion;
Se pien' on rikos. — Kallis Isabella,
On vielä pyyntö, sinun hyväksesi;
Jos sitä mielisuosin kuuntelet,
Niin onnen osat meill' on yhteiset.
Nyt linnaamme; ja mitä puuttuu vielä,
Sen teille kaikille teen tiedoks siellä.
(Menevät.)