LUCIO. Mitä kuuluu, jalo Pompejus? Mitä, Caesarinko vaununvaljaissa? Viedäänkö sinua voittosaatossa? Mitä, eikö sulia ole niitä Pygmalionin kuvia,[8] vastaleivottuja vaimoja, jotka pistäisivät kätensä toisen taskuun ja vetäisivät sen sieltä nyrkkinä pois? Mitä vastaat, hä? Mitä sanot tästä melodiasta, maneerista ja metodista? Onko vastauksesi hukkunut viime sateeseen? Häh? Mitä sanot, senkin katukulkuri? Onko maailma entisellään, mies? Millaista on nyt sen meno? Synkkääkö ja vähäpuheista, vai mitä? Minkäkurista?
HERTTUA. Aina yhtä ja samaa! Yhä vain pahempaa!
LUCIO. Kuinka voi se herttainen herkkuni, sinun emäntäsi? Ainako liike kannattaa? Mitä?
POMPEJUS. Totta puhuen, hän on tehnyt lopun lihoistaan ja on nyt itse nälkäkopissa.
LUCIO. Varsin hyvä, ihan oikein, niin pitää ollakin: ensin liikkeessä, sitten nälällä, semmoinen se on maailman meno, ja niin pitää olla. Tyrmäänkö menossa, Pompejus?
POMPEJUS. Niin kyllä, niin, hyvä herra.
LUCIO. Se ei ole niinkään hullusti, Pompejus. Onnea matkaan! Mene ja sano, että minä lähetin. Velastako, Pompejus, vai mitä?
KYYNÄRPÄÄ. Parituksesta, parituksesta.
LUCIO. Hyvä! Viekää sitten vankeuteen! Jos vankeus on parittajan palkka, niin tapahtuu hänelle oikeus. Parittaja hän on kieltämättä, oikein hamasta vanhuudesta: parittajana syntynyt. Hyvästi, hyvä Pompejus! Terveisiä vankityrmään, Pompejus! Sinusta tulee nyt varmaankin hyvä huoneenhaltija, Pompejus, sillä nyt saat pysyä huoneessa.
POMPEJUS. Toivon, teidän ylhäisyytenne, että menette takaukseen minun edestäni.