POMPEJUS. Olkaa hyvä, teidän armonne, katsokaa tämän herran naamaa. — Hyvä herra Vahla, katsokaa hänen armoonsa; tarkoitus on hyvä. — Huomaatteko, teidän armonne, hänen naamaansa?
ESCALUS. Vallan hyvin.
POMPEJUS. Pyydän, huomatkaa tarkoin.
ESCALUS. Teenhän sen.
POMPEJUS. Huomaatteko, teidän armonne, mitään pahaa hänen naamassaan?
ESCALUS. En.
POMPEJUS. Voin panna vaikka kaksi sormea kirjan päälle, että hänen naamansa on pahin puoli hänessä. No niin: jos nyt hänen naamansa on pahin puoli hänessä, kuinka siis herra Vahla voi tehdä konstaapelin vaimolle mitään luvatonta. Tahtoisin kuulla sen teidän armonne suusta.
ESCALUS. Hän on oikeassa. Konstaapeli, mitä sanotte siihen?
KYYNÄRPÄÄ. Ensiksikin, teidän armonne luvalla, talo on tuhoton talo, tämä tässä tuhoton mies, ja hänen ruokapuunsa tuhoton nainen.
POMPEJUS. Tämän käteni kautta, hänen vaimonsa on tuhottomampi henkilö kuin yksikään meistä kaikista.