GLOSTER.
Mielist' aivan!
EDGAR.
Näin pilaa lasken toivottoman kanssa,
Ett' avun sais hän.
GLOSTER.
Suuret jumalat!
Maailman heitän nyt ja teidän nähden
Pois maltill' inhat tuskani ma puistan.
Jos suurta, kaikkivoipaa tahtoanne
Nureksimatta kantaa niitä voisin,
Niin sais tuon kurjan henki-kulun pätkä
Itsestään sammua. Jos elää Edgar,
Siunatkaa häntä! — Hyväst', ystäväni!
EDGAR.
Jo menin; hyvästi!
(Gloster hypähtää ja kaatuu pitkäkseen maahan.)
Ken tiesi, vaikka
Kuvitus hengen aarteen ryöstää voisi,
Jos henki itse varkauteen suostuu.
Jos olis hän miss' aatteli, niin ei hän
Nyt aattelis. — Elossako vai kuollut?
Hoi, herra! — Kuulettenko? — Haastakaa!
Vois kyllä kuolla tuosta! — Ei, hän virkoo. —
Ken oletten te?
GLOSTER.
Pois! Mun anna kuolla.
EDGAR.
Jos et ois höyhent', ilmaa, lukinkihaa,
Noin monta syltä syvähän kun syöksit,
Kuin muna pirstan' oisit. — Vaan sa hengit,
Ja painat; veriss' et, vaan raitis: haastat.
Mist' alas pystysuoraan laskit, sinne
Ei kymmenenkään maston mitta yllä.
On ihme ettäs elät. Puhu taasen!
GLOSTER.
Putosinko vai enkö minä?
EDGAR.
Aivan
Tuolt' ypäleeltä julman kalkkivuoren.
Kah, nosta silmäs! Leivo kimakieli
Ei kuulu eikä näy niin kaukaa. Katso!
GLOSTER.
Ah, mull' ei ole silmiä! —
Näin ryöstetäänkö kurjalt' oikeuskin
Lopettaa itsensä? Mut hauskaa toki
Ol' orjan pettää hirmuvaltiastaan
Ja tehdä tyhjiksi sen korskan oikut.
EDGAR.
Kätenne! — Nouskaa! — Noin! — Kuink' on nyt teidän?
Jaloissa tunnett' onko? Seisottenhan!