GLOSTER.
Enkä kuule.
EDGAR.
Muut aistinne on varmaan tylsiks tehnyt
Tuo vaiva silmissänne.
GLOSTER.
Niinpä kyllä.
Minusta muuttunut on äänes: puhut
Älykkäämmin ja selvemmin kuin äsken.
EDGAR.
Petytten aivan: muuttunut ma olen
Puvulta vaan.
GLOSTER.
Mut selvempi on haastis.
EDGAR.
Nyt herra, täss' on paikka. Seis! Kuin julmaa
Ja huimaavaa noin syvään luoda katse!
Varikset, naakat, jotka tuolla vuoren
Kupeilla pyörii, pienet on kuin paarmat;
Venkoolin etsijä se puolitiessä
Tuoll' aivan riippuu: hirmuist' ammattia!
Minusta hän ei suuremp' ole päätäs;
Ja kalastajat, tuolla rantaa käyvät,
Kuin hiiret on; tuoll' laiva ankkurissa
Supistuu venheeksi ja venhe poijuks,
Min tuskin huomaa silmä. Tyrskyn pauhu,
Somerta tuhansittain tuolla hiertäin,
Ei tänne kuulu. — Kauemmin jos katson,
Pimentyy näköni ja pyörtyin tuonne
Päistikkaa syöksen.
GLOSTER.
Paikkaas mua ohjaa.
EDGAR.
Kätenne mulle. Jyrkän reunaan nyt on
Vaan askele. Ma kaikest' alla kuun
En tuosta ilmaan hyppäis.
GLOSTER.
Päästä irti!
(Antaa kukkaron.),
Tuoss' ompi kallis kivi, joka köyhän
Kyll' ottaa kelpaa; jumalat ja keijot
Sen sulle siunatkoot! Käy loitommaksi;
Hyvästele ja anna kuulla lähtös.
EDGAR.
Hyvästi sitte, herra!