(Kent tulee.)
KENTIN KREIVI.
Ken siellä?
NARRI.
Hänen armonsa ja känsä; se on: viisas mies ja narri.
KENTIN KREIVI.
Te täällä, herra? Ne, jotk' yöstä pitää,
Ei pidä moisest' yöstä. Taivaan vihat
Peloittaa pimeydenkin kulkijat
Koloihinsa. Siit' asti kun ma muistan,
En ole nähnyt moista liekkimerta,
Noin hirmuist' ukkos-ilmaa, enkä moista
Sateen ja myrskyn tuskan-ulvontaa.
Moist' ihmisluonto säikähtää ja kammoo.
LEAR.
Jumalat suuret, jotka päämme päällä
Noin julmast' elämöitte, etsikää nyt
Vihollisenne! Vapise sa, konna,
Jot' yhä painaa rankaisematonna
Salainen rikos! Verikäsi, piile!
Ja sinä, valapatto, sinä, rutsa
Ja ulkopyhä! Tärsky pirstaks, herja,
Mi hurskaan varjoll' ihmis-surmaa väijyit
Syvähän piilleet synnit, peittehenne
Reväiskää pois, ja paittaajilta julmilt'
Anokaa armoa! Min' olen mies,
Jot' enemmän on vastaan rikottu,
Kuin rikkonut on itse.
KENTIN KREIVI.
Oi! päin paljain!
Lähellä täss' on mökki, herra hyvä;
Se vähän turvaa ilmaa vastaan tarjoo.
Levätkää siellä. Tuohon kovaan linnaan —
Kovempi kiveä, jost' on se tehty,
Jok' äsken, kun ma teitä kysyin, kielsi
Minulta pääsön — palajan ja kiskon
Saidalta säälin.
LEAR.
Päätän' alkaa pyörtää. —
Tule, poikani. Kuin voit? Sun onko kylmä?
Mun kylmä on. — Miss' on sun olkivuotees?
Tavaton taito puutteell' on, kun halvan
Se arvokkaaks voi tehdä. Miss' on mökki?
Veitikka, narri-parka, vielä mull' on
Sydäntä palanen, se sua säälii.
NARRI (laulaa.)
Kell' ymmärrys vähän heikko on
Satehessa ja myrskyssä, hei vaan! —
Saa tyytyä onnen tarjohon,
Kun näet sadett' on joka ainoa päivä.
LEAR.
Niin oikein, poika. — Mökkiin meitä viekää.