(Lähtevät eri haaroille.)
Toinen kohtaus.
Toinen paikka nummella. Myrskyä edelleen.
(Lear Ja narri tulevat)
LEAR.
Soi, myrsky! Poskes halkaise! Soi! Riehu!
Purskutkaa, tuulispäät ja rankkasateet,
Siks että uppoo tornit viirillensä!
Te rikkivalkeat, kuin aatos nopsat,
Leimauksen enteet, joka tammet pirstaa,
Kärventäkää mun lumipääni! Sinä,
Maan-järkyttäjä pauanne, lyö lattuun
Maailman paksu kohtu; luonnon muotit
Sä särje, hukkaa kerrassaan kaikk' idut,
Joist' ihminen, tuo kiittämätön, syntyy!
NARRI. Oi, setä, parempi on kuulla imarruksia hovikaton alla satelevan, kuin seisoa täällä vesisateessa taivasalla. Mene sisään, setä hyvä; ano tyttäriltäsi siunausta! Yö tämmöinen ei sääli viisaita eikä narreja.
LEAR.
Suin täysin mylvi! Räisky, liekki! Pärsky, sade!
Mun lapsian' ei myrskyt, sateet, liekit.
Teit' en ma lemmettömiks syytä; teille
En lapsen nimeä, en valtaa suonut;
Nöyryyttä teilt' en velo: julmaa ivaa
Siis tehkää vaan! Tass' olen orjananne,
Hylätty, köyhä, heikko, kurja vanhus.
Oletten toki halpoj' apureita,
Kun, kahteen tytär-hylkyyn liittyneinä,
Korkeuden voimat lasketten näin vanhaa
Ja harmaapäätä vastaan. O! o! kurjaa!
NARRI.
Kellä pesä on, mihin päänsä pistää, hänellä on hyvä pääkoppa.
Ken pesän tekoon äityy,
Kun pää on koppaa vailla,
Sen pää ja pesä täityy, —
Käy aivan loisten lailla.
Ken varpahansa sijaan
Sydämens' asettaa,
Valittaa känsää pian,
Ja kelpo unt' ei saa.
Sillä ei ole sitä sulotarta, joka ei peilin edessä irmastelisi.
LEAR.
Ei, kärsivä kuin lammas tahdon olla;
En sano mitään.