REGAN.
Haa! varmaan siskoni; hän kirjoitti
Tulevans' oiti. —
(Oswald tulee.)
Onko rouvas tullut?
LEAR.
Tuon orjan pöyhkeys vaivaton on laina
Ja herrans' armon oikuista se riippuu. —
Pois silmistäni, konna!
CORNWALLIN HERTTUA.
Mitä, herra?
LEAR.
Ken kiinni pani mieheni? Sa, Regan,
Siit' et kai tiennyt. —
(Goneril tulee.)
Mitä! Taivaan vallat,
Oi, jos te vanhaa miestä rakastatte,
Jos nöyryytt' armas valtikkanne käskee,
Jos itse vanhat oletten, niin merkki
Nyt antakaa ja puolelleni tulkaa! —
(Gonerilille.) Sä tätä partaa julkenetko nähdä? —
Oi, Regan, kätellä sa voitko häntä?
GONERIL.
Miks ei? Mit' olen rikkonut? Ei kaikki
Rikosta, jota heikkopäät ja hupsut
Siks sanoo.
LEAR.
Sydän, liiaks olet vahva!
Sa vielä kestät! — Ken on tehnyt tuon?
CORNWALLIN HERTTUA.
Sen minä tein; hän käytöksestään juur' ei
Parempaa ansainnut.
LEAR.
Te! Tekö?
REGAN.
Isä,
Oletten heikko, myöntäkää se suoraan.
Palatkaa siskon luo ja kuukaus täyteen
Siell' asukaa ja puolen joukon kanssa,
Ja tulkaa sitten meille. Poiss' nyt olen,
Eik' ole tarpeeks varojakaan mulla
Teit' elättää.
LEAR.
Tuon luokse palaisinko?
Ja puolet seurueestan' eroittaisin?
Ei, ennen kaikki suojat kiellän pois
Ja vainoon vaadin kaikki ilmain vallat,
Toverinani hyypiä ja hukka. —
On kova vieras puute! — Tuonko luo?
Ei, ennen tuittupäisen Ranskan herran,
Tuon osattoman kuopukseni yljän,
Jaloissa asemiehen muonaa kerjään
Katalan hengen piteeks. — Tuonko luo?
Mua ennen käske orjaksi ja juhdaks
Herjalle tuolle.