REGAN.
Heretkää, herra; tuo on rumaa pilkkaa.
Palatkaa siskon luo.
LEAR (nousten).
En koskaan, Regan.
Vähentänyt hän joukkoni on puoleks;
Tylysti katsellut mua; kielellänsä
Sydämeen pistänyt kuin käärme. — Taivaan
Kaikk' kostonnuolet iskeköhöt päähän
Sen kiittämättömän. Sa, rutto-ilma,
Sen nuoret luut tee rammaks!
CORNWALLIN HERTTUA.
Hyi, hyi, herra!
LEAR.
Nopea leimaus, ilkkuiset sen silmät
Valollas huikaa! Raiskatkaa sen kauneus,
Te kuuman päivän sikiöt, suon usmat,
Ja lamatkaa sen korskan ylpeys.
REGAN.
Hyväinen taivas! Samaa mullenkin
Kai toivotte, kun paha pää saa vallan.
LEAR.
En, Regan, sua en sadattele koskaan.
Kovuuteen ei sun hellä luontos taivu.
Tulinen häll' on katse; sun vaan lientää,
Ei lainkaan polta. Sinä multa hauskuutt'
Et kadehdi, supista seuruuttani,
Pikaista sanaa suo, vie leipää suusta,
Ja telje oveas, kun sisään tahdon.
Paremmin sinä luonnon siteet tunnet
Ja lapsen tehtävät ja mitä muuten
Kiitollisuus ja kunnioitus vaatii.
Et puolta valtakuntaa unhottanna,
Jonk' annoin sulle.
REGAN.
Asiahan, herra.
LEAR.
Ken jalkapuuhun löi mun miehen'?
(Torventoitaus kuulun.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Torvi?