GLOSTER.
Sanonut sen ma olen heille, herra.
LEAR.
Sanonut sen! Mua ymmärrätkö, mies?
GLOSTER.
Kyll' ymmärrän.
LEAR.
Kuningas Cornwallia
Tavata tahtoo; tytärt' isä hellä
Tavata tahtoo, kuulemista vaatii.
Sanoitko senkin? Vereni, henkeni! —
Kiivasko? Herttua kiivas? — Sano hälle, että —
Ei, vielä ei: — kenties hän ei voi hyvin.
Lyö sairas laimin paljon, mihin terve
On velkapää. Me emme ole vapaat,
Kun luonto, sorrettuna, vaatii sielun
Osakkaaks ruumiin tuskiin. Malttaa tahdon;
Vihoissan' olen omaan tuimuuteeni,
Kun raihnaan, oikullisen sairaan luulin
Terveeksi mieheks. — Hitto, surma olkoon!
Miks istuu tämä tässä? Näyttää että
Tuo herttuan ja tyttäreni muutto
Vaan kavaluutt' on. Irti mieheni!
Käy, herttualle vaimoineen tee tiedoks,
Ett' oiti heitä puhutella tahdon;
Heit' ulos käske mua kuulemaan,
Tai muuten heidän oveansa jyskin,
Siks että kuuluu: "Nuku kuolon unta!"
GLOSTER.
Välinne kaiken hyväks soisin.
(Lähtee.)
LEAR.
Voi mua!
Sydämeni, se kuinka nousee! — alas!
NARRI. Huuda, setä, sille niinkuin kokki ankeriaisille, kun ne elävinä piirakkaan pisti. Hän näet noputti niitä tikulla pääkalloon, huutaen: "alas, te veitikat, alas!" Hänen veljensä se oli, joka pelkästä hyväntahtoisuudesta voiteli voilla hevosensa heinät.
(Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)
LEAR.
Huomenta teille!