EDMUND.
Mua houkutella teitä murhaamaan; —
Vaan kun ma kerroin, kuinka koston herra
Kaikk' iskee nuolens' isänmurhaajaan;
Kun näytin, kuinka monet vahvat siteet
Isäänsä lapsen kiinnittää; — niin vihdoin,
Kun huomas hän, ett' tuota julmaa hankett'
Inholla vastustin, niin raivoissansa
Ja miekka paljaana hän äkkipäätä
Minuhun karkas ja mua käteen iski.
Mut nähdessään, kuin rohkealla miellä
Asiat' yllyin selvää puoltamaan,
Hän pakoon riensi.
GLOSTER.
Paetkoon hän kauas:
Pian tässä maassa kiinni siepataan hän,
Ja silloin — pää pois! — Tänään tulee herttua,
Päämieheni ja jalo suosijani;
Ma hänen nimessään teen tiedoks, että
Se kiitokseni saa, ken hänet löytää
Ja murhaajan sen kurjan kaakkiin saattaa,
Vaan surman se, ken hänet kätkee.
EDMUND.
Kun kielsin häntä hankkeestaan ja näin,
Kuink' oli kiihkoinen hän, sadatellen
Sen ilmi antaa uhkasin. Hän vastas:
"Sa maaton lehtolapsi sa luuletkos,
Jos esiin astun minä, että sulla
Avuja, kuntoa ja luottamust' on
Puheesi todeks saamaan? Ei, jos kiellän, —
Ja teenkin sen, teen, vaikka esiin toisit
Käs'alanikin, — kaikki käännän työkses
Ja vehkeikses ja pirun-juonnikses.
Ja jos et maailmaa tee pöllöks aivan,
Niin luulee se, ett' etu surmastani
Se valtava on kiihoitin ja syy,
Miks sitä etsit."
GLOSTER.
Konnaa paatunutta!
Käs'alan kieltää! — Min' en isä hälle.
(Torventoitauksia kuuluu.)
Haa! herttua! — Miks tulee hän, en tiedä.
Satamat suljen, pois ei pääse konna;
Se täytyy herttuan myöntää. Kuvansakin
Lähetän kaikkialle valtakuntaan,
Ett' tulis tunnetuks hän; ja mun maani
Perilliseks ma sinut tehdä koitan,
Sa vilpitön ja luonnollinen lapsi.
(Cornwall ja Regan seuralaisineen tulevat.)
CORNWALLIN HERTTUA.
No, jalo ystävä! Kun tulin tänne —
Juur' ihan nyt — niin kuului kummaa uutta.
REGAN.
Jos totta on se, syyllist' ei voi kyllin
Kovasti rangaista. Kuin voitte, kreivi?
GLOSTER.
Murennut on, murennut vanhan sydän.
REGAN.
Isäni ristilapsko teitä väijyy?
Edgarko, jolle isän' antoi nimen?
GLOSTER.
Oi, häpeä sen peittää tahtois, rouva.