NARRI.
Jotka tahtovat sinusta tehdä kuuliaisen isän.
LEAR.
Nimenne, kaunis daami?
GONERIL.
Hyvä herra,
Tuo ihmetys se liiaks muistuttaapi
Muist' uusist' ilveistänne. Pyydän teitä,
Käsittäkää mua oikein: arvokas te
Ja vanha oletten, myös viisas olkaa.
Tääll' ompi teillä sata ratsumiestä,
Rietasta, hurjaa renttukansaa, joka
Hovimme tahraa tavoillaan ja krouviks
Sen tekee; haureus sen ja juopumus
Pikemmin nais- tai viinapaikaks leimaa
Kuin siivoks linnaks. Häpykin jo huutaa
Apua joutuun. Tehkää siis sen mieliks,
Jok' itse muuten ottaa, mitä pyytää:
Vähentäkäätte hiukan joukkoanne,
Ja mikä jää, moist' olkoon kansaa, joka
Ikäänne soveltuu ja teidät tuntee
Ja itsensä.
LEAR.
Pirut ja helvetit! —
Hevoset valmiiks! Kokoon seurueeni! —
Äpärä kelvoton, min' en sua häiri;
Mull' yks on tytär vielä.
GONERIL.
Väkeäni
Te pieksette, ja irstas joukkionne
Se paremmiltaan vaatii palvelusta.
(Albanian herttua tulee.)
LEAR.
Voi sitä, joka liian myöhään killuu!
(Albanialle.) Te täällä? Tääkö tahtonne? vai mitä? —
Hevoset valmiiks! Kiittämättömyys,
Sa marmor-sydäminen perkele,
Sa merihirviötä julmemp' olet,
Kun lapsess' ilmestyt sä!
ALBANIAN HERTTUA.
Malttukaatte.
LEAR (Gonerilille.)
Kirottu korpikotka, valhettelet!
Väkeni valiot' on, kelpo kansaa,
Mi pienimmätkin tehtävänsä tuntee,
Ja huolell' ankaralla säilyttääpi
Nimensä arvon. — Vika pienen pieni,
Kuink' inhalt' oi, Cordeliassa näytit!
Kuin kipukone luontoni sa väänsit
Sijoiltaan, rinnast' imit kaiken lemmen
Ja sijaan sapen toit. Oi, Lear, Lear, Lear!
(Lyö otsaansa.)
Ovea lyö, jok' ulos järkes päästi
Ja sisään hulluuden! — Pois, väki menkää!
ALBANIAN HERTTUA.
Viaton olen; mielenliikuntoonne
En syytä tiedä.