NARRI. Silloin olit kiltti poika, kun ei sun tarvinnut hänen karsaudestaan huolia; nyt sinä olet paljas nolla ilman numerotta; minä olen parempi kuin sinä: minä olen narri, sinä et ole mitään. (Gonerilille.) Kyllä, kyllä minä suuni pidän; muotonne sitä käskee, vaikk'ette mitään sano.
Hm, hm,
Jok' antaa leivän pois kädestään,
Saa nuoleskella kynsiään.
Tuossa on tyhjä lisko. (Osoittaen Learia.)
GONERIL.
Ei yksistään tuo kaikkivoipa narri,
Vaan muukin rietas joukkionne kiistaa
Ja toraa täällä yhä, tyrskähtäin
Irstaasen räyhinään, jot' en voi kestää.
Ma luulin että, kun sen ilmoittaisin,
Teilt' avun varman saisin; vaan nyt varon
Puheistanne ja töistänne, ett' itse
Sit' yllytätte suostumuksellanne
Ja puolustatte. Jos niin on, niin kyllä
Palkkansa rikos saa, ei keinot puutu; —
Ja tämä, tehtyn' yhteishyvän tähden,
Vois lopun saada, joka teitä loukkais
Ja häpeän tois meille, jos ei pakko
Sanoisi sitä viisaaks menetykseks.
NARRI.
Sillä, niinkuin tiedät, setä:
Niin kauan kerttu se käen elättää,
Kuin päänsä hän pojalleen menettää.
Ja kynttilä sammui ja pimeään me jäimme.
LEAR.
Sinäkö tyttäreni?
GONERIL.
Voisitte käyttää täyttä järkeänne,
Jot' arvaan teissä löytyvän, ja heittää
Nuo houreet pois, jotk' ovat viime aikaan
Tosi-olentonne aivan muuttaneet.
NARRI. Niinkö ei aasi huomaisi, milloin rattaat vetävät hevosta! — Hei Jaana, sua lemmin!
LEAR.
Ken täällä tuntee mun? Tää Lear ei ole.
Lear näinkö käy? näin puhuu? Missä silmät?
Sen mieli heikko on, tai horroksissa
Sen aistit. — Valveill' olenko? En suinkaan. —
Ken sanoa voi mulle, ken ma olen?
NARRI.
Learin kuvajainen.
LEAR. Tahtoisin tietää sen; sillä kuninkuudestani, tiedostani ja älystäni päättäin voisin tulla siihen petolliseen luuloon, että mulla on tyttäriä.