(Lähtee.)
Kolmas kohtaus.
Katu.
(Ukkosta ja leimausta. Casca, paljastettu miekka kädessä,
ja Cicero tulevat eri haaroilta.)
CICERO.
Hyv' iltaa. Caesarinko kotiin saatoit?
Miks huohotat ja tuijottelet noin?
CASCA.
Sua eikö hirvitä, kun vankka maakin
Kuin heikko ruoko horjuu? Cicero!
Säit' olen nähnyt, joissa pahkatammen
Toraiset tuulet silponeet on; nähnyt
Kuink' ylväs meri paisuu, vaahtoo
Halusta nousta uhkaavihin pilviin.
Mut tätä ennen, ennen tätä yötä
En ole liekkisateen halki käynyt.
Sisäinen joko sota taivahass' on
Tai mailma, ynseänä jumalille,
Heit' yllyttännä turmaa tuomaan meille.
CICERO.
No, näitkö vielä muuta ihmeellistä?
CASCA.
Näin: orja (miehen tunnet) ilmaan nosti
Vasenta kättään: liekiten se leimus,
Kuin kymmenittäin soihtuja, ja sentään
Tulelle tunnotonna ehjäks jäi.
Lisäks, (siit' asti miekkani on maalla,)
Näin Capitolin luona jalopeuran,
Mua mulkoili se, ärjyin ohi kulki,
Vaan vahingoittamatta. Ryhmäss' aivan
Siin' oli satakunta jylhää naista,
Pelosta muuttunutta, jotka vannoi
Nähneensä tuli-ihmisiä aivan
Katuja pitkin liikkuvan. Yön lintu
Torilla eilen keskipäivän' istui
Huhuillen, huutaen. Kun nämä ihmeet
Näin yhteen sattuvat, on turhaa väittää:
"Se ja se syyn' on: kaikk' on luonnollista."
Min' uskon, että turmaa ennustaa ne
Juur niille maille, missä ilmestyvät.
CICERO.
Niin, kumma kyll' on aika; oinaan tapaans'
Selittää ihminen tok' esineitä
Päin vastoin esineiden omaa mieltä.
Huomenna Capitoliin käykö Caesar?
CASCA.
Käy: Antonion hän käski laittaa sanan
Sinulle, että huomenn' on hän siellä.