CASCA.
En, olen luvannut muualle mennä.
CASSIUS.
Tuletko huomenna päivälliselle luokseni?
CASCA.
Tulen, jos elän ja sanassasi pysyt ja ruokasi kelpaa syötäväksi.
CASSIUS.
Hyvä, odotan sua siis.
CASCA.
Tee se. Hyvästi jääkää kumpikin.
(Lähtee.)
BRUTUS.
Voi, mikä jörö hänestä on tullut!
Hän koulupoikan' oli tulta täynnä.
CASSIUS.
Niin on hän vieläkin, kun joku jalo
Ja uljas yritys on hankkehessa,
Vaikk' innottomaks teeskelee hän. Höystett'
On vaan tuo raakuus hänen älyllensä,
Se mielihalua vaan kiihoittaapi
Sulattamahan hänen lauseitaan.
BRUTUS.
Niin onkin. Nyt sun jätän täksi kertaa.
Huomenna jos mua puhutella tahdot,
Käyn luonasi, tai, jos sua haluttaa
Mun kotihini tulla, niin sua varron.
CASSIUS.
Sen teen. — Siks ajattele maailmaa. —
(Brutus lähtee.)
Niin, jalo olet, Brutus; mutta huomaan
Ett' oiva luontos vieraantua saattaa
Pois tarkoituksestaan. On senvuoks tarpeen
Ett' etsii jalo henki vertaistansa.
Niin luja ken, jot' ei vois vietellä?
Mua Caesar kammoo, Brutoa hän lempii;
Jos hän ois Cassius nyt, ja minä Brutus,
Mun mielt' ei hän muuttaa vois. Tän' yönä
Sisähän Bruton ikkunasta viskaan
Ma kirjeit', eri käsi-alaa kaikki,
Kuin eri kansalaisilt' ois ne tulleet,
Jotk' osoittavat kuinka suuri Roomall'
On luulo hänen nimestään, ja joiss' on
Caesarin vallanhimoon hieno viittaus.
Ja sitten, Caesar, varo sitten vaan:
Sun survomme, tai meidät survotaan.