KUNINGAS.
Mik' estää?
LAERTES.
Mun tahtoni, ei muuten koko mailma;
Ja keinoni niin säästäin käytän, että
Vähällä paljon teen.
KUNINGAS.
Laertes hyvä,
Jos varmuutt' isäs kuolemasta etsit.
Pelurin hurjan lailla kostollasko
Noin tapat ystävän ja vihamiehen,
Niin voittajan kuin menettäjän?
LAERTES.
En,
Vaan vihamiehet.
KUNINGAS.
Tahdotko ne tietää?
LAERTES.
Hyville ystäville sylin' avaan;
Kuin hellä ruovonpäristäjä heitä
Ma verelläni juotan.
KUNINGAS.
Nyt sa lausut
Kuin hyvä laps ja kelpo ylimys.
Ett' olen minä isäs kuoloon syytön
Ja sitä aivan haikeasti suren,
Se järjelles niin selväks käy kuin päivä
Sun silmällesi.
TANSKALAISET (ulkona).
Ovi auki hälle!
LAERTES.
Mit' ääntä? Mitä?
(Ophelia palajaa.)
Kuivaa, kuume, aivoni!
Kyynelten suolat seitsenkertaiset,
Te silmistäni syökää näkövoima! —
Hulluutes, jumal'auta, kostan, siksi
Ett' alas meidän vaakalauta painuu!
Laps kaunis, kevätruusu, kallis sisko!
Ophelia armas! — Onko mahdollista,
Oi, jumalat, ett' immen nuoren järki
On kuoleva kuin henki vanhuksen?
On vieno lemmen luonto; vieno lempi
Se kallihimman osan olennostaan
Lähettää rakkahansa jäljestä.
OPHELIA (laulaa).