(Siirtyvät ulkopuolelle ovea.)
LAERTES.
Kiitos! Miehittäkää ovi. —
Kuningas, sinä konna, anna tänne
Mun isäni.
KUNINGATAR.
Laertes hyvä, tyynny.
LAERTES.
Mi verta tyynt' on minussa, se soimaa
Mua äpäräks, isääni verttimieheks
Ja porton merkin polttaa siveän
Ja puhtaan äitin' otsaan.
KUNINGAS.
Miks, Laertes,
Noin raivoat kuin hiisi? — Gertrud, anna
Sa hänen olla; älä yhtään pelkää:
Niin kuningasta suojaa taivaan vallat,
Ett' aikeensa kun petturi vaan huomaa,
Niin tahtons' oiti raukee. — Sano mulle,
Laertes, miks noin raivoss' olet? — Gertrud,
Sa anna hänen olla. — Haasta, mies!
LAERTES.
Miss' isäni on?
KUNINGAS.
Kuollut.
KUNINGATAR
Hän on syytön.
KUNINGAS.
Kysellä hänen anna tarpeeksensa.
LAERTES.
Kuin kuoli hän? En pilkkaa nyt mä karsi.
Valani hiiteen! Mustaan hornaan herruus!
Syvyyden kuiluun autuudet ja armot!
Ma kadotusta uhmaan; nyt en kysy
Tät' enkä tulevata maailmaa;
Niin, tulkoon mitä tulee, kun vaan kostaa
Isäni täysin määrin saan!