Avopäin hän paarilla kannettiin;
Hei, tuulan, tuulan tee!
Ja haudall' itkuja itkettiin; —
Hyvästi, kyyhkyseni!
LAERTES.
Jos täysin järjin vaatisit mua kostoon,
Se noin ei minuun koskisi.
OPHELIA. Teidän pitää laulaa: "Maahan, maahan, laskekaatte maahan!" Oi, kuinka se kerto sopii! Se on uskottomasta talonvoudista, joka varasti isäntänsä tyttären.
LAERTES.
Tuo tyhjyys enemp' on kuin monet sanat.
OPHELIA. Kas, tuossa lemmikkejä,[17] ne auttaa muistia; pyydän sua, armahani, muista mua! Ja tuossa ajuruohoa, se on järjen lääkettä.
LAERTES. Oi, viisautta hulluudessa: järki ja muisto yhteydessä!
OPHELIA. Tuossa imarretta teille, ja myrkkyjuurta; — tässä karvasruohoa teille, ja vähän itsellenikin; sitä sopii sunnuntaisin nimittää armoruohoksi. Teidän täytyy sitä vähän eri tavalla pitää. — Tuossa kaunokkeja. Olisin antanut teille hiukan orvokkeja, mutta ne kuihtuivat kaikki, kun isäni kuoli. Sanotaan, että hän sai autuaallisen lähdön. (Laulaa.) Tuo kaunokainen Robin on riemuni mun, —
LAERTES.
Oi, surun, murheen, tuskan, helvetinkin
Hän tekee viehättävän viehkeäksi.
OPHELIA (laulaa.)