—Oletko sinä milloinkaan kuullut edes keskinkertaista laulua, koska tuota pidät mainiona?
—Niin, vaan—, noloudessani en oikein tiennyt mitä sanoa—lauloivathan ne mielestäni puhtaasti ja reippaasti.
—Minä puolestani en voi nauttia muusta kuin hienosta, musikaalisesta laulusta. Tuommoiset karkeat, harjaantumattomat äänet oikein viiltävät korviani.
Mitäpäs osasin siihen vastata? Minua loukkasi tosin hänen kylmä välinpitämättömyytensä ja se halveksiva tapa, jolla hän kaikkea arvosteli. Mutta toiselta puolen arvelin, että siihen ehkä oli luonnollinen syy. Hän oli tottunut näkemään ja kuulemaan niin paljon parempaa, ettei mikään täällä kestänyt vertailua. Saattoipa hänellä silti olla rakkautta isänmaahan ja kansalaisiinsa, mitä varten hän tänne muuten olisi tullut?
Herrat, joiden kanssa Agnesin ensin näin keskustelevan, olivat jääneet loitommaksi, luultavasti siinä tarkoituksessa, että rauhassa saisimme puhella. Mutta minä ymmärsin, että he ikävällä odottivat, milloin taaskin pääsisivät hänen seuraansa. Sanoin sen vuoksi jäähyväiset, varsinkin kun minulla muutenkin oli jo aika lähteä kotiin. Neuvoin asuntoni ja vakuutin vielä viimeiseksi, ettei hän vaan unohtaisi lupaustaan.
III
Kotiin tultua oli palvelijallani jo aika kiire päivällistä valmistamaan. Sieppasin pois juhlapuvun päältäni ja laitoin itseni jokapäiväiseen asuun, ennenkuin otin lapset huostaani. Ehdinhän vielä muuttaa sitten illaksi, arvelin, sillä tässä vähän haalistuneessa, vanhassa pumpulileningissäni en toki olisi tahtonut Agnesille näyttääntyä.
Iltapäivällä oli Marin vuoro mennä juhlaan. Toivoin, että hän sieltä kyllä joutuisi takaisin ennen Agnesin tuloa. Mutta siinä meni aikaa, ennenkuin hän oli saanut ruuat korjatuiksi, astiat pestyiksi, kyökin lakaistuksi ja itsensä viimein puetuksi. Katsoin kelloa vähän väliä ja aloin jo tuskastua, sillä pelkäsin, että häneltä tällä tavoin menisi koko ilta kentällä ja mikä minut sitten pelastaisi? Agnes tietystikin vallan kauhistuisi, jos näkisi minut näin sidottuna.
Viimein Mari sitten kumminkin pääsi lähtemään ja minä jäin yksin kotiin lasten kanssa. Sain vaalia kaikkia kolmea yhtä haavaa, mutta sitä olin tehnyt monasti ennenkin. En siis ollut siitä millänikään, vaikka Lyyli oikein koetteli kärsivällisyyttäni äreydellään.
En ymmärtänyt, mikä lasta vaivasi, ei hänelle kelvannut leikkikalut, ei hän välittänyt kuvakirjoista, ei ruuasta, ei mistään. KanniskeIin häntä ympäri huoneesta huoneesen, vein ikkunaan, näytin hevosia kadulla ja koetin viihdytellä jos jollakin tavalla. Ei apua, hän vaan juonitteli.