Etenkin Myers, innokkain, vakaantunein, maltittomin nostamaan verhoa, joka erotti hänet ikuisista totuuksista, oli nimenomaan luvannut niille, jotka jatkavat hänen työtänsä, ponnistella parhaansa mukaan tuolla kaukana, tuntemattomuudessa, antaakseen heille ratkaisevaa apua.
Hän pitikin sanansa. Kun hänen kuolemastaan oli kulunut kuukausi ja sir Oliver Lodge kyseli haltioitumistilassa olevalta rouva Thompsonilta, niin Nelly, tälle tuttu henki, ilmoitti nähneensä Myersin, joka ei vielä ollut täysin hereillä, mutta aikoi tulla kello yhdeksän illalla keskustelemaan Psykilliseen seuraan kuuluvan vanhan ystävänsä kanssa. Istunto keskeytettiin ja sitä jatkettiin taas puoliyhdeksältä, ja lopulta päästiin yhteyteen Myersin kanssa. Hänet tunnettiin ja jo ensi sanoista huomattiin, että se oli hän ja ettei hän ollut muuttunut.
Uskollisena maanpäälliselle tavalleen hän heti korostaa muistiinpanojen välttämättömyyttä. Mutta hän tuntuu hämmentyneeltä. Hänelle puhutaan S.P.R:stä, hänen elämänsä ainoasta harrastuksesta. Hän ei muista sitä enää. Sitten herää muisti vähitellen; ja hän suorastaan "juoruilee" haudan takaa, seuran puheenjohtajan toimesta, Timesin hautakirjoituksesta, julkaistavista kirjeistä j.n.e. Hän valittaa, ettei hänen anneta olla rauhassa; häntä ahdistellaan, kaikilta Englannin kulmilta tahdotaan päästä yhteyteen hänen kanssaan. "Kutsukaa Myers, tuokaa Myers!"
Hän tarvitsisi aikaa keskittyäkseen, ajatellakseen. Hän valittaa myös, että on vaikeata saada ajatuksia perille mediumin välityksellä: "Ne kääntävät niitä niinkuin koulupoika, joka ensi kertaa lukee Vergiliusta." Mitä taas hänen nykyiseen asemaansa tulee, niin "hän on hakenut tietään kuin solien kautta, ennenkuin tiesi olevansa kuollut. Hänestä tuntui, että hän oli eksyksissä oudossa kaupungissa, ja nähdessään ihmisiä, jotka tiesi kuolleiksi, hän luuli vain näkevänsä näkyjä."
Siinä, muita yhtä mitättömiä lörpöttelyjä lukuunottamatta, on melkein kaikki, mitä antoi Myersin "kontrolli" eli "henkilöitymys", jolta oli parempaa odotettu.
Tämä "tiedonanto" ja monet muut, jotka kuolleista herättävät näennäisesti silmäänpistävällä tavalla Myersin tavat, ajatus- ja puhumismenetelmät ja luonteen, olisivat jonkin arvoisia, jos ne henkilöt, jotka niitä välittivät ja saivat, eivät olisi tunteneet häntä, kun hän vielä oli elävien joukossa. Sellaisina kuin ne nyt ovat, eivät ne luultavasti ole muuta kuin mediumin toisarvoisen persoonallisuuden muisteloita tai kysyjäin ja läsnäolijoiden vaistomaisia mieleenjohtumia.
V.
Tärkeämpi ja hämmästyttävämpi on se tiedonanto — siihen liittyvien nimien takia —, joka mainitaan nimellä: "Mrs Piper's Hodgson-Control". Professori William James omistaa sille Proceedings-lehden XXIII niteessä enemmän kuin satakaksikymmentä-sivuisen selostuksen. Eläessään tohtori Hodgson oli ollut S.P.R:n amerikkalaisen haaraosaston sihteeri, ja William James sen varapuheenjohtaja. Pitkien vuosien kuluessa hän oli käyttänyt mediumi Piperiä, työskennellen hänen kanssaan kolmasti viikossa ja kooten siten, mitä haudantakaisiin ilmiöihin tulee, tavattoman määrän asiakirjoja, jonka rikkauksia ei vieläkään ole tyhjennetty.
Niinkuin Myers oli hänkin luvannut palata kuolemansa jälkeen, ja luonteeltaan leikillisenä hän oli monta kertaa vakuuttanut rouva Piperille, että kun hän vuorostaan kohtaisi hänet, saisivat istunnot paljoa ratkaisevamman käänteen "ja että siinä tulisi tiukat paikat", koska hänellä oli enemmän kokemusta kuin muilla hengillä. Hän palasi todellakin viikon kuluttua kuolemansa jälkeen ja ilmaisi itsensä automaattisen kirjoituksen välityksellä — se oli rouva Piperin tavallisin menettely ottaessaan tietoja vastaan — useissa istunnoissa, joissa William James oli läsnä.
Tahtoisin mainita jotakin näistä tiedonannoista. Mutta niinkuin Harvard-yliopiston kuuluisa professori aivan oikein huomauttaa, muuttaa jo pikakirjoituksella laadittu selostus tällaisesta istunnosta kokonaan sen luonteen. Siitä hakee turhaan sitä liikutusta, jonka tuntee, ollessaan näin kasvoista kasvoihin näkymättömän mutta elävän olennon kanssa, joka ei ainoastaan vastaa kysymyksiimme, vaan arvaa ajatuksemme edeltäpäin, ymmärtää puolesta sanasta, käsittää viittauksen ja vastaa siihen toisella vakavalla tai leikillisellä. Vainajan elämä, joka oudon hetken kuluessa niinsanoakseni ympäröi meidät ja tunkeutui lävitsemme, tuntuu sammuvan toistamiseen. Kaikkea tunnelmaa vailla oleva pikakirjoitus toimittaa epäilemättä loogillisen johtopäätöksen parhaat ainekset; mutta ei ole aivan varmaa, että tässä, niinkuin monessa muussakaan tapauksessa, missä tuntematon esittää tärkeintä osaa, logiikka olisi ainoa totuuteen viepä tie.