II.
Haltioitumistilassa olevien mediumien lumoojina tai valtoihinsa ottajina ovat erilaiset heidän kanssaan läheisessä yhteydessä olevat henget, joille uudessa tieteessä annetaan tuo sangen sopimaton ja kaksimielinen nimitys "kontrollit". Niinpä käyvät rouva Piperin luona vuorotellen Phinuit, George Pelham tai P.G., Imperator, Doctor ja Rector. Rouva Thompsonin, toisen hyvin kuuluisan mediumin ottaa valtaansa etenkin Nelly, kun taas kuuluisimmat ja vakavimmat henkilöt lumoavat pappismies Stainton Mosesin.
Jokainen näistä hengistä säilyttää loppuun asti perin selväpiirteisen luonteensa, joka ei heikkene, ja joka muuten useimmiten ei millään lailla riipu mediumin luonteesta. Niistä Phinuit ja Nelly ovat eittämättömästi miellyttävimmät, omintakeisimmat ja elävimmät, toimeliaimmat ja etenkin puheliaimmat. He tavallaan keskittävät yhteydenpidon, tulevat, menevät, ovat kiireissään, ja jos läsnäolevista joku haluaa pyrkiä yhteyteen kuolleen sukulaisensa tai ystävänsä sielun kanssa, kiiruhtavat he sitä hakemaan, löytävät sen näkymättömästä joukosta, tuovat sen mukanaan, ilmoittavat sen saapuneen, puhuvat sen nimessä, välittävät tai niin sanoaksemme kääntävät kysymykset ja vastaukset. Sillä näyttää siltä, kuin vainajien olisi hyvin vaikea keskustella elävien kanssa, ja ikäänkuin ne tarvitsisivat siihen erikoisia taipumuksia ja erikoisten olosuhteiden myötävaikutusta.
Älkäämme vielä tutkiko, mitä niillä on meille ilmaistavana, mutta kun näemme niiden noin hyörivän lukuisten ruumiittomiksi jääneiden veljiensä ja sisartensa parissa, antavat ne meille toisesta maailmasta ensimäisen vaikutelman, joka ei ole ollenkaan rauhoittava, ja tällöin tulee ajatelleeksi, että meidän aikamme vainajat muistuttavat oudosti niitä, jotka Odysseus manasi esiin kolmetuhatta vuotta sitten, cimmeriläisen yön keskellä. Kalpeita, tyhjiä varjoja ne ovat, säikkyneitä, häipyviä, lapsellisia, hämmästyneitä, unien kaltaisia, lukuisampia kuin syksyn varisseet lehdet, väristen niinkuin nekin toisen maailman äärettömien avaruuksien tuulissa. Niillä ei ole edes kylliksi elämää ollakseen onnettomia, ja ne näyttävät eleskelevän, ties missä, tyhjänpäiväisinä ja toimettomina, harhailevan ilman päämäärää, hyörivän ympärillämme, uinailevan tai keskenään lörpöttelevän maan pikkuseikoista; ja kun aukenee rako niiden yössä, rientävät ne esille joka puolelta kuin nälkäiset lintuparvet, ahnehtien valoa ja ihmisääntä. Ja mieleen muistuvat pakostakin Akilleen Ereboksesta ilmoille nousseen haamun synkät sanat: "Älä puhu minulle kuolemasta, Odysseus! Tahtoisin mieluummin olla kyntäjä ja palvella palkasta köyhää miestä, joka tuskin saattaa ravita itsensä, kuin johtaa kaikkia vainajia, jotka eivät enää ole elävien joukossa!"
III.
Mitä on noilla nykypäivien vainajilla meille sanottavana? Ensiksikin on huomattava, että ne näyttävät paljoa enemmän harrastavan tapauksia täällä maan päällä kuin sen maailman asioita, missä ovat. Niillä näyttää ennen kaikkea olevan erikoinen halu ilmoittaa, keitä ovat, todistaa, että he vielä ovat olemassa, että tuntevat meidät, tietävät kaikki. Ja saadakseen meidät sen uskomaan ne käyvät ihmeteltävän tarkasti, älykkäästi ja seikkaperäisesti käsiksi vähäpätöisimpiin, unohtuneisimpiin sivuseikkoihin.
Ne ovat myöskin perin taitavia selvittelemään kyselijän, istunnossa läsnäolevan tai huoneeseen astuvan vieraankin monimutkaisia sukulaisuussuhteita. Ne muistuttelevat tuon pikkukipuja, tämän sairauksia, kolmannen taipumuksia tai erikoishaluja. Ne huomaavat tapahtumat matkojen päästä. Ne näkevät ja kuvaavat lontoolaisille kuulijoilleen pikkutapauksen Canadasta. Sanalla sanoen, ne puhuvat ja tekevät melkein kaikkea hämmästyttävää ja selittämätöntä, mitä joku todella etevä mediumi toisinaan saa aikaan. Ehkäpä ne menevät vielä pitemmällekin, mutta tuosta kaikesta ei tuulahda sitä — en osaa sanoa minkälaista — haudantakaista tuoksua, valoa, jota meille oli luvattu, ja jota odotimme.
Väitettäneen, että mediumien luona käy vain alempia henkiä, kykenemättömiä riistäytymään irti maisista huolista ja nousemaan laajempien ja korkeampien aatteiden piiriin. Se on mahdollista, ja epäilemättä olemme väärässä, jos uskomme, että ruumiistaan riisuttu henkiolento äkkiä muuttuisi ja silmänräpäyksessä vastaisi meidän mielikuvaamme. Mutta eivätkö ne silti voisi ilmaista meille olinpaikkaansa, mitä tuntevat ja tekevät?
IV.
Mainitsemiemme tulosten perusteella näyttää siltä, kuin itse kuolema olisi halunnut kumota vastaväitteet, sillä Myers, t:ri Hodgson ja William James, jotka niin usein pitkien, hartaiden kokeiden kuluessa kyselivät mediumeilta Piperiltä ja Thompsonilta ja pakottivat ne, joita ei enää ole, puhumaan heidän suunsa kautta, ovat nyt hekin vuorostaan varjojen joukossa, pimentojen väliverhon toisella puolen. He ainakin tietävät, mitä on tehtävä meidän luoksemme päästäkseen, tietävät sen, mitä pitää ilmaista ihmisten huolestuksen ja uteliaisuuden tyydyttämiseksi.