"Kun ryhdyin", sanoo William James, "tarkistamaan tuota istuntosarjaa ja laatimaan tätä selostusta, arvasin, että puhdas logiikka sanelisi lopullisen tuomioni. Arvelin, että niiden tai näiden pikkuseikkojen pitäisi ratkaisevasti puhua hengen jälkielämän puolesta tai sitä vastaan. Mutta ajatellessani itseäni arvostelemassa pulman tuloksia, vakaannun siitä, että täsmällisellä logiikalla on tässä vain pieni osa loppulausuntojemme valmistamisessa, ja että yleinen taipumuksemme dramaattisiin todenmukaisuuksiin saa tässä lausua viimeisen sanan, jos sellaista on, — taipumuksemme, joka kulkee otaksumasta toiseen — ainakin minuun nähden perin epäjohdonmukaisella tavalla. Jos kiintyy yksityisseikkoihin, saa niistä antispiritistisen johtopäätöksen; jos tarkastelee kokonaisuuden merkitystä, taipuu ehkä spiritistisen selityksen puolelle." [Proceedings, XXIII nidos, s. 33.]
Ja selostuksensa hän lopettaa näillä sanoilla: "Mitä minuun tulee, olen saanut sellaisen vaikutelman, että tässä kai esiintyi jokin ulkonainen tahto; — näistä ilmiöistä hankittujen yleistietojen perusteella epäilen, voiko rouva Piperin unitila, vaikkapa siihen lisättäisiin telepaattisia taipumuksia, selittää kaikki saadut tulokset. Mutta jos minulta kysytään, oliko tahto ilmaista itsensä Hodgsonin vai jonkun Hodgsonia jäljittelevän hengen, jään epäröivälle kannalle ja odotan lisäseikkoja, jotka ehkä eivät johda selvään lopputulokseen ennenkuin viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua." [Proceedings, XXIII nidos, s. 120.]
Saatamme huomata, että nuo seikat ovat tehneet William Jamesiin sangen syvän vaikutuksen, ja selostuksessa on kohtia, joista sen näkee vielä selvemmin, ja joissa hän suoraan sanoo, että hengillä on ollut "a finger in the pie", sormensa pelissä. Tuon miehen epäröimiset, joka on uudistanut sielutieteemme ja jonka aivot olivat yhtä tasapuolisesti järjestetyt kuin esim. Tainen, ovat merkittäviä. Lääketieteen tohtorina ja filosofian professorina, perin epäilevänä ja täysin uskollisena kokeellisille menettelytavoille hänellä oli kolmin-, nelinkertaiset edellytykset johtaa sellaiset kokeet onnelliseen tulokseen.
En tarkoita, että me puolestamme antaisimme hänen epäröimisensä arvon horjuttaa mielipiteitämme, mutta ne osoittavat joka tapauksessa, että ratkaistavana on vakava tehtävä, ehkäpä kaikista vakavinkin — jos sen edellytykset olisivat kiistämättömiä — mitä meillä Kristuksen maan päälle tulosta asti on ollut, ja ettei riitä, siitä päästäkseen, kohauttaa olkapäitään tai purskahtaa nauruun.
VI.
Minun on tilanpuutteessa pakko kehoittaa niitä, jotka haluavat luoda itselleen oman mielipiteensä "Piper-Hodgsonin" asiasta, lukemaan Proceedings-julkaisun selonteko siitä. Tämä ilmiö ei muuten missään tapauksessa ole silmäänpistävimpiä; jollei osanottajien asemaa olisi, voisi sen laskea Piper-sarjan keskinkertaisten tulosten joukkoon. Henkien muuttumattoman tavan mukaan pitää Hodgson tärkeänä, että hänet tunnettaisiin. Ja pääsemätön, ikävä pikkumuistelmien luetteleminen alkaa parikymmentä kertaa yhä uudelleen täyttäen sivumääriä.
Niinkuin tällaisissa tapauksissa on tavallista, manataan esiin puhuttelijan ja vastaamishaluisen hengen yhteiset muistot pienimpiäkin yksityiskohtia myöten, niiden joukossa myös mitättömimmät ja salaisimmat, hämmästyttävän halukkaasti, tarkasti ja eloisasti. Ja huomattakoon, että puhuva vainaja ammentaa kaikki nuo seikat hämmästyttävän helposti ja mieluimmin — luulisi — kuuntelevan henkilön muistin unohtuneimmista ja tiedottomimmista kammioista. Se ei jätä mitään koskematta, se tarrautuu kaikkeen poikamaisen tyytyväisenä ja hätäisen innokkaasti, vähemmän vakuuttaakseen toisille kuin todistaakseen itselleen olevansa olemassa. Ja tuon näkymättömän olentoparan itsepäisyys, kun se koettaa antaa tietoja itsestään tähän asti aukottomien ovien kautta, jotka erottavat meidät ikuisista kohtaloista, on samalla kertaa naurettavaa ja traagillista.
"Muistatko, William, että ollessamme maalla sen ja sen luona leikimme lasten kanssa sitä ja sitä, ja ollessamme siinä huoneessa, missä oli sellaiset huonekalut, minä sanoin niin ja niin?"
"Niin kyllä, Hodgson, muistan kyllä."
"Hyvä todistus, vai mitä, William?"