PARITTAJA-AKKA. Mutta siitähän tulee oikein perustuslain muutos. Kuinka silloin minun käy?
POMPEJUS. Olkaa te huoletta: hyvillä asianajajilla on aina luottilaita. Vaikka muutattekin paikkaa, ei teidän siltä tarvis muuttaa ammattia; minä jään teille yhä tappimieheksi. Rohkeutta vain! Teitä kyllä tullaan armahtamaan. Te olette virassa silmänne melkein kuluttanut, teitä ei niin tarkalla silmällä pidetä.
PARITTAJA-AKKA. Niin, mitä nyt tehdä, Tuomas Tappimies? Lähtekäämme täältä.
POMPEJUS. Tuossa tulee signor Claudio, jota kruununmies taluttaa vankityrmään; ja tuossahan se on neiti Juliakin.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Sama paikka.
(Vanginvartija, Claudio, Julia ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
CLAUDIO.
Mies, miksi näin mua näytät maailmalle?
Vie tyrmään, johon olen määrätty.
VANGINVARTIJA.
En tätä pahan pahuudella tee,
Mut niin on käskenyt lord Angelo.
CLAUDIO.
Näin hallitus, tuo puolijumala,
Rikokset sovituttaa painon mukaan;
"Armahtaa ketä tahtoo", sanoo sana,
"Ja kenen tahtoo, sen hän paaduttaa."
(Lucio ja ne kaksi aatelismiestä tulevat.)
LUCIO.
Mut, Claudio, mikä syynä tähän pakkoon?
CLAUDIO.
Se liika vapaus, Lucio, se vapaus!
Ylellisyyttä seuraa kova paasto,
Ja vapaus, ylenmäärin käytettynä,
Pakoksi muuttuu. Luontoamme ajaa,
Kuin hiirtä, jok' on niellyt myrkkyä,
Janoinen synti, jok' on kuolemaksi.
LUCIO. Jos minä voisin vankityrmässä noin viisaasti puhua, niin haettaisin tänne muutamia velkojiani. Ja kuitenkin, totta puhuen, on vapauden hullutus minulle rakkaampi kuin vankeuden siveys. — Mikä on rikoksesi, Claudio?
CLAUDIO.
Jos sanon sen, teen uuden rikoksen.
LUCIO.
Ei murha lie?
CLAUDIO.
Ei.
LUCIO.
Haureus?
CLAUDIO.
Sano siksi.
VANGINVARTIJA.
Pois, herra! Nyt on teidän mentävä.
CLAUDIO.
Vain sana. — Lucio hyvä, pari sanaa!
(Vie hänet syrjään.)
LUCIO.
Satakin vaikka, jos ne vain sua auttaa.
Mut noinko haureutta rangaistaan?
CLAUDIO.
Näin laita on: ma tosikihloissa
Anastin Julian vuoteen; hänet tunnet;
Hän täys on vaimoni, ei muuta vailla
Kuin että säännön mukaisesti teemme
Sen julkiseksi; tekemättä jäi se,
Kun myötäjäiset menetetty ois,
Jotk' yhä sukulaisten kirstuss' ovat.
Välimme näiltä peitimme, siks kunnes
Heit' aika taivuttais. Mut, paha kyllä,
Tuon hellän suhteen salaisuus nyt suurill'
On kirjaimilla Juliaan painettu.
LUCIO.
Siis raskas on?
CLAUDIO.
On, kovaks onneksi!
Ja nyt tuo herttuan uusi sijainen —
Se uutuudenko väikkeen vika lie,
Vai valtiota ratsunako pitää
Vain ylivaltiaalle, joka, tuskin
Satulaan päästyään, jo kannust' iskee
Sen merkiksi, ett' osaa hallita;
Vai virkaanko se kuuluu ankaruus
Vai hänen yleväänkö persoonaansa,
Sit' en ma tiedä — vaan tää uusi herra
Kaikk' eloon saattaa vanhat rikoslait,
Jotk' yhdeksättätoista vuotta seinäll'
On käyttämättöminä riippuneet
Kuin aseet ruosteiset; ja maineen vuoks
Nuo uniset ja unhottuneet säännöt
Nyt minuun usuttaa: — niin, maineen vuoksi.
LUCIO. Niin maarinkin; ja pääsi istuu nyt niin höllästi harteillasi, että rakastunut maitotyttökin voisi sen huokaista pois. Laita sana herttualle ja vetoa häneen.