ESCALUS. Ah, siitä on ollut teillä paljon vaivaa. Väärin on teiltä niin paljon vaatia. Eikö ole teidän pitäjässä muita siihen toimeen päteviä?
KYYNÄRPÄÄ. Vähän niitä on, Jumala paratkoon, joilla on kykyä sellaisiin asioihin. Kun ovat valitut, niin ovat mielissään, kun saavat valita minut sijaansa; minä teen sen muutamasta penningistä, ja hoidan kaikki yhteen menoon.
ESCALUS. Kuulkaa, laittakaa minulle nimilista, jossa on kuusi tai seitsemän pätevintä henkilöä pitäjästänne.
KYYNÄRPÄÄ. Teidän armonne kotiinko, armollinen herra?
ESCALUS. Niin kotiini. Hyvästi!
(Kyynärpää menee?)
Mitä lienee nyt kello?
TUOMAS.
Yksitoista, teidän armonne.
ESCALUS.
Teit' atrialle pyydän luokseni.
TUOMAS.
Ma kiitän nöyrimmästi.
ESCALUS.
Tuon Claudion kuolema mua surettaa,
Mut pelastust' en näe.
TUOMAS.
Lord Angelo
On ankara.
ESCALUS.
Se onkin tarpeellista:
Ei tavaks tullut armo paljo paina,
Uus rikos seuraa armahdusta aina.
Mut, sentään, Claudio parka! — Apu tyhjä!
Pois tulkaa, herra.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen huone samassa paikassa.
(Vanginvartija ja palvelija tulevat.)
PALVELIJA.
Hän pitää kuulustusta; tulee heti.
Ilmoitan teidät.
VANGINVARTIJA.
Tee se.
(Palvelija menee.)
Tahdon tietää,
Mit' aikoo hän; kenties hän vielä heltyy.
Mies rikkonut on vain kuin unissaan.
Se vika joka iän on ja säädyn,
Ja hänet surmataan! —
(Angelo tulee.)
ANGELO.
Mik' asia?
VANGINVARTIJA.
Siis huomennako tulee Claudion kuolla?
ANGELO.
Johan sen sanoin; onhan sulla käsky;
Miks vielä kysyt?
VANGINVARTIJA.
Jott' en hätiköisi.
Anteeksi, armo, mutta olen nähnyt,
Ett' oikeus katunut on tuomiotaan
Sen täytettyä.
ANGELO.
Siitä vastaan minä.
Tee tehtäväsi, taikka jätä paikkas,
On niitä toisiakin.
VANGINVARTIJA.
Anteeks suokaa!
Mit' oihkaavan on Julian tehtävä?
Lähellä päästö on.
ANGELO.
Vie hänet toiseen
Ja mukavampaan paikkaan; tee se heti.
(Palvelija palaa.)
PALVELIJA.
Tuon kuoloon tuomitun on sisar täällä,
Puheille pyrkii.
ANGELO.
Onko hällä sisar?
VANGINVARTIJA.
On herra: impi sangen siveä;
Sisaruskuntaan aikoo jäseneksi,
Jos ei jo lienekin.
ANGELO.
Tuo hänet sisään.
(Palvelija menee,)
Sa heti toimita se luuska pois;
Hän saakoon mit' on tarvis, mut ei liikaa.
Siit' annan määräyksen.
(Lucio ja Isabella tulevat.)
VANGINVARTIJA.
Herran haltuun!
(Aikoo mennä.)
ANGELO.
Jää tänne. —
(Isabellalle.)
Tervetullut! Pyyntö mikä?
ISABELLA.
Poloinen olen armon-anoja,
Jos suvaitsette kuulla.
ANGELO.
Puhukaa!
ISABELLA.
On pahe, jota kammon, niin kuin mitä,
Ja jolle rankaisun, jos mille, soisin;
Sen puolesta en puhuisi, mut täytyy;
Ja täytymyst' ei ois, jos tahdon kanssa
Ei riidass' oisi tahto.
ANGELO.
Asiaan!
ISABELLA.
Mun veljeni on kuoloon tuomittu, —
Oi kuolettakaa syy, mut älkää häntä!
VANGINVARTIJA (syrjään).
Suo, taivas, että sulollaan hän tenhois!
ANGELO.
Syyn kuolettaisin, enkä syyllistä!
Jokainen rikos tuomittu on ennen
Kuin tehty on se. Virkani ois tyhjää,
Lain mukaan rikoksen jos rankaiseisin,
Mut rikollisen irti päästäisin.
ISABELLA.
Oi, laki oikea, mut ankara!
Siis veli mulla oli. — Herran haltuun!
LUCIO (Isabellalle).
Pois laimeus! Vielä kerran! Polvistukaa,
Rukoilkaa, vaippaan tarttukaa! Te liiaks
Olette jäykkä. Kielin veltommin
Te ette voisi nuppineulaa pyytää.
Siis uudelleen!
ISABELLA.
Siis täytyy hänen kuolla?
ANGELO.
Niin, täytyy, tyttöni.
ISABELLA.
Vai niin; ma luulin,
Jos häntä säästitte, ett' teitä siitä
Ei taivas moittis eikä ihmiset.
ANGELO.
En tahdo.
ISABELLA.
Oisko voimaa, jos ois tahto?
ANGELO.
Niin, nähkääs, mit' en tahdo, sit' en voi.
ISABELLA.
Sen voisitte — ja siit' ei mailma kärsi —
Jos niin vain häntä säälisitte te
Kuin minä.
ANGELO.
Myöhää! Hän on tuomittu.
LUCIO (Isabellalle).
Olette liian jäykkä.
ISABELLA.
Vai myöhää! Eikä! Sanan, minkä lausuin,
Ma voinen peruuttaa. Ei, uskokaa:
Ei mikään loisto, mik' on suurten omaa, —
Kuninkaan kruunu, valtaherran miekka,
Marsalkan sauva, kaapu tuomarin, —
Niin heitä puoleksikaan kaunistaisi
Kuin armiaisuus. Teidän sijassanne
Jos oisi ollut hän, ja hänen te,
Niin olisitte tekin kompastunut,
Mut noin ei ankara ois ollut hän.
ANGELO.
Ma pyydän, menkää!
ISABELLA.
Oi, jos taivas mulle.
Sois teidän valtanne, ja Isabella
Te olisitte! Noinko kävis? Ei,
Sanoisin, mit' on olla tuomarina
Ja mitä vankina.
LUCIO (Isabellalle).
Noin, noin! Se tepsii!
ANGELO.
Lain-alainen on veljenne; te turhaan
Vain sanojanne tuhlaatte.
ISABELLA.
Ah! voi!
Lain alla oli kaikki sielut kerran,
Mut Hän, joll' oli valta rangaista,
Toi pelastuksen. Kuinka kävis teidän,
Jos Hän, tuo ylin tuomar', arvon mukaan
Työt tuomitsisi? Tätä ajatelkaa,
Niin armo alkaa huulillanne elää
Kuin uusi luomus.
ANGELO.
Tyynny, kaunis lapsi:
Sun veljes laki langettaa, en minä.
Vaikk' ois hän veljeni, tai oma poika,
Niin kävis samoin: huomenna hän kuolee.
ISABELLA.
Huomenna? Liian kiire! Armahtakaa!
Hän viel' ei ole valmis! Ruoaks linnun
Tapamme ajallansa; taivastako
Vähemmin arvomme kuin karkeata,
Pient' itseämme? Hyvä, hyvä herra,
Ken tuost' on rikoksesta surman saanut?
Ja moni moist' on tehnyt!
LUCIO (Isabellalle).
Aivan oikein!
ANGELO.
Ei kuollut ollut laki, vaikka nukkui.
Niin moni tuota pahett ei ois tehnyt,
Jos ensimmäistä kiellon rikkojaa
Ois rangaistu. Nyt on se valveutunut,
Työt kaikki tutkii, katsoo peilistä.
Kuin tietäjä,[4] mitk' etehiset synnit —
Lie sitten uudet nuo tai höllyydestä
Si'inneet uudelleen ja versoneet —
Tulisi estää periytymästä
Ja kuoreen tappaa.
ISABELLA.
Olkaa toki laupias!
ANGELO.
Sit' enin olen, oikea kun olen.
Näin armon teen ma niille, joit' en tunne
Ja joita höllyys haittais ehkä vasta,
Ja sille oikeutta, jok', yhden erheen
Kun sovittaa, ei tekemään jää toista.
Huomenna kuolee veljenne: se siitä.
ISABELLA.
Te ensimmäisnä noin siis tuomitsette,
Ja hän on ensi uhri. Suurenmoista
Omata aarnin voimia, mut julmaa
Niit' aarnin lailla käyttää.
LUCIO (Isabellalle).
Hyvä! Oivaa!
ISABELLA.
Jos valtamiehet jyristellä vois
Kuin itse Zeus, ei Zeus sais koskaan rauhaa,
Zeun taivasta kun joka pikku vouti
Jyrinään käyttäis, — pelkkään jyrinään!
Oi, armorikas taivas! Pahkuraisen
Ja luisen tammen tuima tulinuoles
Lyö pirstaks pikemmin kuin heikon myrtin;
Mut ihminen, tuo pöyhkä ihminen —
Lyhyen pikku suuruutensa loistoss'
Unohtain, mitä aina tulis muistaa,
Ett' ainetta on räyskää — suurta taivast'
Apinan häijyn lailla matkii niin,
Ett' itkee enkelit; he meidän luonnoll'
Itsensä nauraisivat kuoleviksi.
LUCIO (Isabellalle).
Niin, tyttö, jatkakaa! Hän pian taipuu;
Tuo tepsii, tuo.
VNGINVARTIJA.
Suo, taivas, voitto hälle!
ISABELLA.
Ei oma mitta sovi lähimmäiseen.
Pyhimyst' ilkkuu suuret; mikä teissä
On älyä, se halvan suuss' on pilkkaa.
LUCIO (Isabellalle).
Tuo oikea on tapa; jatka, jatka!
ISABELLA.
Vihainen sana, jota päällys käyttää,
Soturin suussa on vain häväistystä.
LUCIO (Isabellalle).
Mist' olet tuon sa saanut? Jatka, jatka!
ANGELO.
Miks noita lauselmia minuun syydät?
ISABELLA.
Niin, vallalla, vaikk' eksyy niinkuin muutkin,
On lääke itsessään, jok' erheen peittää
Kuin kuori haavan. Poveen kolkuttakaa,
Kysykää sydämmeltä, eikö siinä
Lie vikaa Claudion tapaista; se saman
Jos ihmisheikkouden omaksuu,
Niin älköön kielen salliko se koskaan
Julistaa veljelleni kuolemaa.
ANGELO (syrjään).
Niin hellää puhett', että heltyy mieli! Hyvästi!
ISABELLA
Hyvä, rakas herra, jääkää!
ANGELO.
Asiaa mietin. — Tulkaa huomenna.
ISABELLA.
Mut kuulkaa, kuinka lahjon teitä! Jääkää!
ANGELO.
Mua lahjot?
ISABELLA.
Semmoisilla lahjoilla,
Joit' itse taivas teidän kanssa jakaa.
LUCIO (Isabellalle).
Noin, muuten oisit kaikki pilannut!
ISABELLA.
Täysleimatuill' en kultasikleillä,
En kivillä, jotk', oikun mukaan, nousee
Ja laskee arvossa, vaan rukouksilla,
Jotk' yltää taivaaseen ja sinne ehtii
Jo ennen päivän koita, rukouksilla,
Joit' ainoastaan puhtaat sielut huokaa
Ja paastoavat immet, jotka vieraat
On maailmalle.
ANGELO.
Huomenna siis tulkaa.
LUCIO (Isabellalle).
Kas niin; nyt kaikki hyvin on; nyt pois!
ISABELLA.
Jumalan haltuun, rakas armo!
ANGELO (syrjään).
Aamen;
Sill' olen joutumassa kiusaukseen,
Jost' estää rukous.
ISABELLA.
Mihin aikaan tulla
Saan huomenna ma?
ANGELO.
Mihin aikaan vain,
Mut ennen lounaa.
ISABELLA.
Herra teitä kaitkoon!
(Lucio, Isabella Ja vanginvartija menevät.)
ANGELO.
Sinusta, niin, ja siveydestäsi! —
Mitä tämä? Hänenkö on syy vai minun?
Ken, kiusaaja vai kiusattuko, tekee
Pahemman synnin? Haa! Ei suinkaan hän;
Ei, hän ei kiusaa. Itse minä loion
Vain lemmenkukan vieress' auringossa,
Ja niinkuin raato, enkä niinkuin kukka,
Matanen tuoksuss' ilman. Niinkö lie,
Ett' aistejamme kainous enemmän
Kuin irstaus hurmaa? Vaikk' on tyhjää kyllin,
Pitääkö pyhä templi hävittää
Ja synti panna sijalle? Hyi, hyi, hyi!
Haa! Mitä teet? Mit' olet, Angelo?
Liata hänet tahdotko sen tähden,
Ett' on hän puhdas? Anna veljen elää!
On varkaan lupa ryöstää, tuomar' itse
Jos varastaa. Haa! Rakastanko häntä,
Kun kuulla tuota ääntä taas ja katsett'
Ihailla tahdon? Mitä hourailen?
Oh, viekas perkele, kun pyhää pyydät,
Niin syötiks panet pyhän! Vaarallinen
On kiusaus, joka meitä syntiin kiihtää
Hyveiden suloilla. Ei koskaan portto,
Ei taidon eikä luonnon yhteisvoimin,
Mua vietellyt; mut tämä hurskas tyttö
Mun vallan voittaa. — Lemmen houkkioita
Ain' ennen kummeksin ja nauroin noita.
(Menee.)
Kolmas kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkin valepuvussa, ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Terveeksi, vanginvartija! Se liette.
VANGINVARTIJA.
Se olen. Mitä haluatte, isä?
HERTTUA.
Vain ihmisrakkaus ja pyhä sääntö
Mun sielu-parkain lohdutukseks tänne
On tyrmään tuonut. Tehkää tehtävänne:
Ne mulle näyttäkää ja kertokaa,
Mit' ovat pahaa tehneet, jotta voisin
Niin täyttää toimeni, kuin minun tulee.
VANGINVARTIJA.
Teen enemmänkin, enemmän jos tarvis.
(Julia tulee.)
Kas, tuoss' on yksi: neiti, joka oman
On nuoruutensa liekkiin suistunut ja
Nimensä polttanut. Hän kantaa lasta,
Jonk' isä kuoloon viedään: nuori mies,
Omansa, ennen rikost' uusimaan
Kuin siitä kuolemaan.
HERTTUA.
Ja milloin hänen
On kuoleminen?
VANGINVARTIJA.
Huomenna, ma luulen. —
(Julialle.)
Teist' olen tointa pitänyt; vain hetki,
Niin teidät täältä toimitetaan pois.
HERTTUA.
Kadutko, kaunis tyttö, syntiäsi?
JULIA.
Sen teen ja tyynnä häpeäni kannan.
HERTTUA.
Sua neuvon tuntoasi tutkimaan
Ja koittelemaan, tottako vai valhett'
On katumukses.
JULIA.
Mielist' otan neuvon.
HERTTUA.
Sa turmaajaasi miestä lemmitkö?
JULIA.
Sen, minkä hänen turmaajaansa naista.
HERTTUA.
Olette tämän synnillisen teon
Siis yksin mielin tehneet?
JULIA.
Yksin mielin.
HERTTUA.
Siis sinun syntis raskaamp' on kuin hänen.
JULIA.
Sen tunnustan ja sitä kadun, isä.
HERTTUA.
Niin oikein, laps, kun vain et kadu siksi,
Ett' tähän häpeään sun synti sai.
Ei moinen suru ole taivaallinen,
Vaan itsekäs, ja näyttää, ettei rakkaus
Meit' aja taivast' etsimään, vaan pelko.
JULIA.
Paheena sitä kadun ma, ja kannan
Ilolla häpeän.
HERTTUA.
Siin' yhä pysy.
Toveris, kuulin, kuolee huomenna;
Hänelle menen lohdutusta viemään.
Sua armo kaitkoon! Benedicite!
JULIA.
Siis kuolee huomenna! Oi, armo nurja,
Mua säästää elämään, jonk' ilona
On pelkkä kuolon kauhu!
VANGINVARTIJA.
Sääli miestä!
(Menevät.)