ESCALUS. Mistä sinä, konstaapeli, sen tiedät?
KYYNÄRPÄÄ. He, vaimoni kautta, lempo soikoon; sillä jos hän olisi ollut lihaan menevä nainen, niin olisi hän voinut tulla syypääksi raiskaukseen, haureuteen ja kaikenlaiseen muuhun ruokottomuuteen.
ESCALUS. Tuonko naisen toimesta?
KYYNÄRPÄÄ. Niin, rouva Liikasen toimesta. Mutta hän sylkäisi tuota naista vasten naamaa, niin että se tiesi saaneensa.
POMPEJUS. Teidän korkeutenne luvalla, se ei ole totta.
KYYNÄRPÄÄ. Näytä se toteen näiden kanaljain kuullen, sinä kunnian mies, näytä se toteen!
ESCALUS (Angelolle.) Kuuletteko, kuinka hän sanoissaan sekaantuu?
POMPEJUS. Nähkääs: hän tuli taloon, ja vahvana oli, ja himoitsi — kaikella kunnioituksella sanoen — keitettyjä väskynöitä.[1] Meillä oli niitä vain kaksi, teidän armonne, ja ne olivat sillä hetken prikulla hedelmälautasella, tuollaisella kolmen pennin lautasella; onhan teidän armonne sellaisia lautasia nähnyt; ne ei ole mitään porsliini-lautasia, mutta kuitenkin sangen hyviä lautasia.
ESCALUS. Jatka, jatka; lautanen ei tässä mitään paina.
POMPEJUS. Ei tosiaankaan, hyvä herra, ei neulan nuppiakaan; siinä olette aivan oikeassa. Mutta nyt itse pääponteen: niinkuin sanottu, rouva Kyynärpää oli, niinkuin sanottu, vahvana, ihan viimeisillään, ja halusi, niinkuin sanottu, väskynöitä, ja kun, niinkuin sanottu, näitä vain oli kaksi lautasella, sillä herra Vahla, tämä mies tässä, oli, niinkuin sanottu, syönyt ne muut ja, niinkuin sanottu, maksanut ne oikein rehellisesti; — sillä, niinkuin tiedätte, herra Vahla, en voinut antaa teille takaisin kolmea penniä.