JAGO.
Jos sen te teette,
Pahemmat seuraukset on puheellani,
Kuin tarkoitinkaan. Ystävän' on Cassio —
Mielenne kuohuu; näen sen!
OTHELLO.
Ei, ei haittaa!
Tok' uskolliseks Desdemonan luulen.
JAGO.
Ain' olkoon niin hän, aina te niin luulkaa!
OTHELLO.
Mut entä jos niin luonto hairahtuisi —
JAGO.
Niin, siinä mutka! Rohkenenko sanoa:
Hylätä niin mont' oiva kosijaa
Ja samaa luokkaa, ilm'alaa ja karvaa,
Jot' ihan kaikkialla luonto katsoo:
Hyi! siitä niinkuin löyhkää irstas himo,
Miel' yletön ja suunnattomat halut! —
Mut anteeks! Täll' en suoraan tarkoita
Ma häntä, vaikka pelkään, että hänkin,
Älyynsä tultuaan, vois halun saada
Vertaamaan teitä omiin maalaisiinsa
Ja kenties katua.
OTHELLO.
Hyvästi, hyvästi!
Tuo lisätietoja, jos lisää huomaat;
Niit' urki vaimos kautta. Jätä minut.
JAGO.
Hyvästi jääkää, armollinen herra!
(Lähtee.)
OTHELLO.
Miks nain? — Tuo kunnon mies hän näkee, tietää
Enemmän, paljon enemmän kuin näyttää.
JAGO (palajaa).
Rukoilen, herra hyvä, älkää enää
Tuot' aatelko; se ajan huoleks jääköön.
Ja vaikka Cassion täytyy virkans' saada, —
Johonka täysin kelpaava hän onkin, —
Suvaitkaa odotuttaa häntä hiukan,
Ett' oivallatte miehen ja sen vehkeet.
Huomatkaa: vaimonne jos kiihkein innoin
Ja tulisesti hänen puoltaan pitää,
Se todistaa jo paljon. Siihen saakka
Mua liian kiivaaks pelossani luulkaa —
Jot' olevani pelkäänkin ja syystä —
Ja syyttömäks' hänt' uskokaa, ma pyydän.