GONERIL.
Oi, armain Gloster!
(Edmund lähtee.)
Mik' ero miehen välillä ja miehen!
Sinulla naisen lemmet on; mun ruumiin'
Anastaa narri.
OSWALD.
Kreivi saapuu, rouva!
(Albanian herttua tulee.)
GONERIL.
Ansaitsin ennen kuiskeen toki!
ALBANIAN HERTTUA.
Goneril,
Et tolmaa ansaitse, jot' ilman tupru
Puhaltaa silmiis! — Sisuasi kammon:
Olento, joka syntyns' ylenkatsoo,
Ei itsellensä vankkaa pohjaa saa;
Se oksa, joka emäpuunsa nesteest'
Eroittuu pois, se väkisinkin kuivuu
Ja joutuu surman välikappaleeksi.
GONERIL.
Jo riittää! Tyhmä on se saarna!
ALBANIAN HERTTUA.
Pahalle pahaa äly on ja hyve;
Itseensä lika mieltyy vaan. Min teitte?
Min teitte, tiikerit te, eikä lapset?
Isänne, vanhan, kunnon miehen, jota
Pörröinen karhu kunnioittain nuolis,
Te teitte hulluks! Julmaa, luonnotonta!
Kuink' oiva veljeni voi sitä sietää,
Tuo mies, tuo prinssi, jota niin hän suosi?
Jos taivas koht' ei ilmi-enkeleitä
Tuon julman teon suistajiksi laita,
Niin seuraus on:
Ett' ihmiset ne syövät toisiansa
Kuin meren pedot.
GONERIL.
Maitomaksa mies, sä!
Sun otsas herjan sietää, poskes lyönnin.
Sun silmiä ei päässäs eroittaakses
Häpeän kunniasta. Näetkös, narri
Vaan säälii konnaa, jota rangaistaan
Ennenkuin rikkookaan hän. Miss' on rumpus?
Jo Ranskan liput säisyn maamme valtaa;
Ja, päässä töyhtö, murhaajas sua uhkaa;
Vaan sinä, hurskas narri, istut, huokaat:
"Voi, miksi tuota?"
ALBANIAN HERTTUA.
Kuvaas, piru, katso!
Ei tekokaunis häijyys paholaista
Niin julmaks tee kuin naista.
GONERIL.
Hupsu hölmö!
Mit' uutta?