Ensimmäinen kohtaus.
Nummi.
(Edgar tulee.)
EDGAR.
Parempi olla halveksittu tieten
Kuin mairitellen salaa halveksittu.
Pahinkin, katalinkin onnenheitto
Viel' elää toivoss' eikä yhtään pelkää.
Parhaimmasta on muutos katkerin,
Pahinkin kääntyy nauruks. Terve siis,
Sa tyhjä ilma, jota nyt syleilen!
Se koito, jonka pahimpaan sä syöksit,
Ei ole mitään tuulispäilles velkaa.
Ken tuossa?
(Gloster tulee, vanhuksen taluttamana.)
Isäni? Kuin kerjäläinen?
Oi, mailma, mailma, oi suas, mailma!
Jos meit' ei kummat vaihtos harmistuttais,
Elämä vanhuuttaan ei koskaan muistais.
VANHUS. Oi, hyvä herrani, olen arentimiehenä ollut teillä ja isällänne kahdeksankymmentä vuotta umpeen.
GLOSTER.
Pois! Mene kotiis! Mene, ystäväni!
Ei apus lain mua hyödytä, sua kenties
Vaan vahingoittaa.
VANHUS.
Ettehän näe tietä!
GLOSTER.
Ei tietä mulla, ei siis tarvis nähdä.
Ma kompastuin, kun näin. Niin usein harhaan
Meit' apukeinot vie, ja ilmi-puute
Eduksi usein on. — Oi, kallis Edgar,
Sa eksytetyn isäs vihan uhri,
Jos sais sun tuntemalla vielä nähdä,
Sanoisin: mull' on silmät taas.
VANHUS.
Ken siellä?
EDGAR (syrjään).
Kies'auta! Ken voi sanoa: "nyt on pahin!"
Mun pahemp' on kuin koskaan nyt.
VANHUS.
Tom hupsu.