EDGAR.
Kun suuremmilla saman tuskan näämme,
Muistamme tuskin omaa kärsimäämme.
On huoli haikein yksin huolta kantaa,
Ja ilot, onnet, kaikki alttiiks antaa;
Mut kärsimystä paljon huojentaapi,
Kun surut, murheet osaveljen saapi.
Kuin kevyt, helppo kantamus on vaankin,
Kun sama taakka sortaa kuninkaankin!
Laps hälle, isä mulle tuskan tuo. —
Tom, aikaas tarkkaa! pois, ja verhos luo,
Kun huhu, joka nyt sua tahraa, haihtuu
Ja häväistykses kunniaksi vaihtuu.
Tapahtukoon tän' yönä, mitä tahtoo,
Kun kuningas vaan pelastuu. — Vait! hiljaa!
(Lähtee.)
Seitsemäs kohtaus.
Huone Glosterin linnassa.
(Cornwall, Regan, Goneril, Edmund ja palvelijoita tulee.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Joutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje:
Ranskan sotajoukko on maalle noussut. — Etsikää Gloster-petturia.
(Muutamia palvelijoita lähtee.)
REGAN.
Hirttäkää hänet oiti.
GONERIL.
Repikää silmät päästä.
CORNWALLIN HERTTUA. Mun vihani valtaan hänet jättäkää. — Edmund, käykää sisarellemme seuralaiseksi; tapaa, miten mun tulee kostaa petolliselle isällenne, ei sovi teidän nähdä. Kehoittakaa herttuaa, jonka luo nyt lähdette, varustaimaan mitä kiiruimmin; me teemme samoin. Nopeat viestit lennättävät tietoja välillämme. Hyvästi, sisar kallis! — Hyvästi, kreivi Gloster!
(Oswald tulee.)