EDGAR.
Pois! mua seuraa paholainen!
Tuul' orapihlajassa vinkuu kylmä!
Huu! mene vuoteeses ja lämmint' etsi.
LEAR.
Kuin? Annoitko sa kaikki tyttärilles?
Ja noinko olet köyhtynyt?
EDGAR. Hiukan apua Tom-raukalle, jota paholainen on tulen ja liekin, tulvan ja kurimuksen, soiden ja rapakkojen kautta lennättänyt, pannut veitsiä hänen pieluksensa alle ja nuoria hänen kirkonpenkkiinsä, hiirenmyrkkyä sekoittanut hänen liemiruokaansa, ja niin hänen sydäntänsä paisuttanut, että hän raution ravurin selässä on ratsastanut nelituumaisten siltojen yli ja ajanut omaa varjoansa takaa niinkuin petturia. — Jumal' armahtakoon sinun järkeäsi! Tomin on kylmä. (Kalistelee hampaitansa.) O, hu, hu, hu, hu, huu! — Jumala sinua varjelkoon tuuliaispäistä, pahan onnen tähdistä ja tartunnaisista! Tom-raukalle vaivaisen apua, jota paholainen ahdistaa. — Kah, tuossa hän on nyt, — ja tuossa, — ja tuossa, — ja taasen tuossa, — ja tuossa.
(Myrsky pauhaa edelleen.)
LEAR.
Kuin? Tuonko tyttäret on aikaan saaneet? —
Kaikk' annoitko? Ei mitään jäänyt sulle?
NARRI.
Jäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä.
LEAR.
No, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa
Syntisten päitä, syöskööt tyttäriisi!
KENTIN KREIVI.
Tytärtä häll' ei ole.
LEAR.
Vaiti, konna!
Noin halvaks luonto sortuu ainoastaan
Tytärten kiittämättömien kautta.
Tapaako tuo, ett' ulos-syöstyt isät
Noin vähän omaa lihaans' armahtavat?
Älykäs rangaistus! Ja sama liha
Nuo pelikaani-nartut toki siitti.
EDGAR.
Pillicockin vuorella Pillicock istui: — Heijuu, heijuu, heijuu!