LEAR.
Teist' uskottuni, holhojani tein ma,
Ja seurueeksi vaan tuon määrän vaadin,
En muuta. Viisikolmattako vaan
Saan luokses tuoda? Niinkö sanoit, Regan?
REGAN.
Sen vielä kerron: enempää ei meille.
LEAR.
Nuo häijyt velhot vielä kauneilevat!
Kun muit' on häijympiä, kiitost' on jo
Se, ett'ei ole häijyin. — (Gonerilille.) Sua seuraan;
Kaks viittäkolmatta on viisikymmen,
Sun lempes kahta suuremp' on.
GONERIL.
Miks tarpeen
Viiskolmatta tai kymmenen tai viisi
Talossa, jossa teillä käskyläistä
On kaks sen vertaa?
REGAN.
Niin, miks tarpeen ykskään?
LEAR.
Oi, sikseen tarve! Kurjin omistuskin
Jo halvan kerjäläisen tekee rikkaaks.
Suo luonnollen vaan mit' on luonnon tarvis,
Niin elukan on arvoss' ihmishenki.
Sin' olet valta-nainen; koreutta
Jos lämminkin on puku, no niin, luonto
Koreutta tuot' ei kaipaa, joka tuskin
Sua lämmittää. Mut tosi tarve — Taivas,
Suo kärsimystä, kärsimyst' on tarvis!
Jumalat, köyhä täss' on vanhus, jota
Ikä, huolet painaa, kurja kaksin kerroin!
Noit' isää vastaan te jos yllytitte,
Oi, älkää niin mua hurmatko, ett' tyynnä
Tuon kärsin! Jalo viha vimmatkoon mun!
Nais-aseet, kyyneltilkat, ei saa ryöttää
Sasuja miehen! — Ei, te hirmuluomat,
Ma teille kostan, että koko mailma —
Niin moisen työn teen, — mit', en tiedä vielä,
Mut kauhistuva siit' on koko maa,
Luulettenko, ett' itken? En, en itke. —
Täys syy kyll' itkuun on; mut ennen särkyy
Tuo sydän sadaks tuhanneksi pirstaks,
Kuin itken minä. — Tulen hulluks, narri!
(Lear, Gloster, Kent ja narri lähtevät.)
CORNWALLIN HERTTUA.
Sisähän mennään: tulossa on myrsky.
(Myrsky kuuluu kaukaa.)
REGAN.
Pien' on tää talo: hyvin tääll' ei suojaa
Saa vanhus väkinensä.