CORDELIA.
Min' onneton en sydäntäni nostaa
Voi huulilleni; niin ma teitä lemmin
Kuin tulee mun, en päälle enkä vaille.
LEAR.
Cordelia! Kuinka? Sanas hiukan muuta,
Menetät muuten onnes.
CORDELIA.
Isä hyvä,
Teilt' elon, hoidon, lemmen sain, ja teille,
Niin kuin mun tulee, hellyytenne maksan:
Rakastan, kuulen, kunnioitan teitä.
Miks siskot otti miestä, jos teit' yksin
He lempivät? Jos minut joskus naidaan,
Se mies, jok' ottaa valani, saa puoliks
Vaan sydämen, ja lemmen, uskon puoliks.
En koskaan, niinkuin siskot, ota miestä,
Jott' isällen saan kaiken lempen' antaa.
LEAR.
Sydämen kieltäkö on tuo?
CORDELIA.
On, isä.
LEAR.
Niin nuori ja niin tunnotonko?
CORDELIA.
Niin nuori, isä, ja niin suora.
LEAR.
No, suoruutes siis myötäjäises olkoon.
Kautt' aurinkoisen pyhän sädeloiston,
Hekaten salaisuuksien ja yön,
Ja kaikkein tähtein tenhovoiman kautta,
Joist' elämämme syttyy sekä sammuu,
Pois tässä kiellän kaiken isänlemmen,
Verellisyyden, heimolaisuuden,
Ja sydämelleni ja mulle vieraaks
Jäät ijäks päiviks. Raaka skyyttalainen,
Tai tuo, jok' omat sikiönsä ahmii
Ahnaasen nälkäänsä, on sydämellen'
Yht' armas, hellä, läheinen kuin sinä,
Muinoinen tyttäreni.
KENTIN KREIVI.
Kuninkaani, —
LEAR.
Vait, Kent! Älä louhikäärmeen ja sen raivon
Välihin astu. Hän se mulle rakkain,
Ja vanhuuteni turvaks häntä toivoin. —
Pois silmistäni, pois! — Niin totta hauta
Leponi olkoon, kuin täss' isän helman
Häneltä kiellän! — Ranskan prinssi tänne! —
Ken siellä hiiskuu? — Burgundia tänne! —
Albania, Cornwall, kahden myötäjäisiin
Lisätkää kolmannenkin. Naittakoon
Hänt' uhka, jota suoruudeks hän sanoo.
Ma teille yhteisesti valtan' uskon
Ja herruuden ja kaikki majesteetin
Etuudet laajat — Joka toinen kuukaus —
Pidättäin sata ratsast' itsellemme,
Joit' elätätte te, — me asetumme
Kummankin luokse vuoroin. Meille jääpi
Kuninkaan nimi vaan ja kaikki arvot,
Mut valta, tulot, kaikki toimet muuten
Jää teille, rakkaat pojat. Vakuudeksi
Tuo kruunu jakakaatte.