CORNWALLIN HERTTUA.
Vaan mistä syntyi riita, sanokaatte?
OSWALD.
Tuo vanha sissi, jonka hengen säästin
Partansa harmaan vuoksi —
KENTIN KREIVI.
Sinä kirottu Z! sinä hyödytön kirjain! — Jos suvaitsette, herra, niin
survon tuon karkean konnan muurisaveksi ja tuhrin sillä makin seinät.
— Vai säästit harmaan partani, sinä västäräkki!
CORNWALLIN HERTTUA.
Suus kiinni, mies!
Hävytön, tiedä, kelle arvo tulee.
KENTIN KREIVI.
Sen tiedän, mutta harmilla on etuus.
CORNWALLIN HERTTUA.
Mist' olet harmissas?
KENTIN KREIVI.
Ett' orja moinen,
Mi kunniast' ei pidä, pitää miekkaa.
Nuo halvat mierut syö kuin hiiret poikki
Ne pyhät siteet, jotka heltyäkseen
On liian lujassa; jokaista oikkaa
Hyväilevät, mi herran mieleen pistää,
Tulehen rasvaa, lunta jäähän luovat,
Epäävät, myöntävät, kuin viirikukot
Herrainsa tuulen mukaan heilahdellen,
Osaten vaan kuin koirat hännäss' olla. —
Virnaisen virma-naamas syököön rutto!
Nauratko mulle, niinkuin narri oisin?
Sa hanhi, Sarumin jos kedoll' oisit,
Kaakottain Camelottiin saisit juosta.
CORNWALLIN HERTTUA.
Mit', oletko sa hullu, vanhus?
GLOSTER.
Mist' alkoi riita? sano.
KENTIN KREIVI.
Ei mitkään vastakohdat toisiansa
Niin inhoa, kuin minä tuota konnaa.