ALBANIAN HERTTUA.
Niin suuresti kuin teitä rakastankin,
Noin puoltomielinen en olla voi —
GONERIL.
Rauhoittukaa, ma pyydän. — Oswald, hoi! —
(Narrille.) Sa konna, et vaan narri, herraas seuraa.
NARRI.
Setä Lear! setä Lear! varro ja ota mukaasi narri.
Ketun kun sais permehen,
Ja tytär tuommoinen,
Ne sopis hirtehen,
Ja nuoraks päähinen;
Ja narri se jälkehen.
(Lähtee.)
GONERIL.
Häll' älykkäät on tuumat. — Sata miestä!
Varovaa, viisast' antaa hänen pitää
Aseissa sata miestä! Näin jos saa hän
Mink' oikun, unen, houreen, kiusan, harmin,
Hän hulluntöissään noiden voimaan luottaa
Ja hengestämme määrää. — Oswald!
ALBANIAN HERTTUA.
Liiaks'
Sa pelkäät.
GONERIL.
Parempi kuin luottaa liiaks.
Ma ennen estän pelkoa, kuin itse
Pelosta estyn. Niin, tuon miehen tunnen.
Mit' on hän lausunut, teen siskon tiedoks.
Jos häntä ruokkii hän ja sataa miestä,
Kun älyttömäks näytin sen, — (Oswald tulee.)
No, Oswald!
Kirjoititko jo siskolleni kirjeen?
OSWALD.
Kirjoitin, rouva.
GONERIL.
Nyt seuraa hanki vaan, ja ratsun selkään.
Selitä pelon aiheet kaikki hälle
Ja lisää omastakin päästäs syitä,
Jotk' oikein tepsii. Lähde nyt, ja joutuun
Takaisin riennä.
(Oswald lähtee.)
Ei, ei, puolisoni,
Tuot' äitelää ja lauhaa käytöstänne
En juuri laita, mutta — suokaa anteeks —
Teiss' enemmän saa moitett' älyn puute
Kuin kiitosta tuo haittaavainen hellyys.