LEAR.
Ei tahtonut!
RITARI. En tiedä, mylord, mikä on syynä; mutta minun mielestäni ei teidän ylhäisyydellenne osoiteta samaa syvää kunnioitusta kuin ennen; ystävällisyys näyttää olevan suuresti vähenemään päin, ei yksin palvelusväessä, vaan herttuassa itsessäänkin ja tyttäressänne.
LEAR.
Haa! niinkö luulet?
RITARI. Minä pyydän, suokaa anteeksi, mylord, jos erehdyn; sillä uskollisena miehenä en voi olla vaiti, kun luulen teidän ylhäisyytenne vääryyttä kärsivän.
LEAR. Sinä vaan johdatat mieleeni omat havaintoni. Olen viime aikoina huomannut mitä veltointa huolimattomuutta, mutta olen siitä enemmän syyttänyt omaa arkaa epäluuloani, kuin luullut sen lähteneeksi tosi-aikeesta ja ehdollisesta epäystävällisyydestä. Tahdon siitä tarkemman selvän ottaa. — Vaan missä on narrini? En ole kahteen päivään häntä nähnyt.
RITARI. Siitä saakka kuin nuori neiti Ranskaan lähti, on narri aivan menehtynyt surusta.
LEAR.
Ei siitä sen enempää; olen kyllä sen huomannut. — Mene sinä ja sano
tyttärelleni, että tahdon häntä puhutella. (Yksi seuralaisista menee.)
— Ja sinä, kutsu tänne narrini. (Toinen seuralaisista menee.)
(Oswald palajaa.)
Haa! tekö, hyvä herraseni! tulkaa likemmäksi. Ken olen minä, mitä?
OSWALD.
Myladyn isä.
LEAR.
Myladyn isä! Mylordin konna! Sinä kirottu äpärä! sinä orja! sinä rakki!
OSWALD.
En ole yhtäkään niistä, mylord; suokaa anteeksi.