Juhlasali kuningas Learin hovilinnassa.
(Kent, Gloster ja Edmund tulevat.)
KENTIN KREIVI.
Luulin kuninkaan enemmän suosivan Albanian kuin Cornwallin herttuata.
GLOSTER. Siitähän meistä aina näytti; mutta nyt, valtakunnan jakajaisissa, ei tule ilmi, kumpaa herttuata hän suuremmassa arvossa pitää, sillä osuudet ovat niin tasan mitatut, ett'ei turhan tarkinkaan tietäisi, minkä osan valita.
KENTIN KREIVI.
Eikö tämä ole poikanne, mylord?
GLOSTER. Onhan tuon kasvatus ollut minun huolenani; olen niin usein punastunut tunnustaakseni häntä, että jo olen siinä kohden häpyni kadottanut.
KENTIN KREIVI.
En käsitä teitä.
GLOSTER.
Mutta tuon pojan äiti hän käsitti mun hän; ja siitäkös hän paisui, ja
sai kuin saikin pojan kehtoonsa ennen kuin vuoteesensa puolison.
Hoksaatteko virheen?
KENTIN KREIVI.
En saata toivoa tekemättömäksi virhettä, jonka seuraus on noin muhkea.
GLOSTER. On minulla toinenkin poika, laillisella tiellä saatu ja vuotta vanhempi tätä, vaan joka ei kuitenkaan ole rakkaampi mulle. Sillä vaikka tämä veitikka tuli hiukan röyhkeästi mailmaan, ennen kuin käskettiinkään, oli kuitenkin hänen äitinsä kaunis. Hauska huvi oli häntä tehdä, ja äpäräpoika on kuin onkin lapseksi omistettava. — Tunnetko, Edmund, tätä ylimystä?
EDMUND.
En, jalo herra.