Huone Albanian herttuan linnassa.
(Goneril ja hänen hovimestarinsa Oswald tulevat.)
GONERIL. Löikö isäni minun palvelijaani siitä syystä, että tämä hänen narriansa nuhteli?
OSWALD.
Löi, rouva.
GONERIL.
Öin, päivin hän mua loukkaa; joka tiima
Hän tekee tyhmän töitä, milloin mitä,
Ja hämmentääpi kaikki: sit' en kärsi.
Ritarit julkeiks käy, hän itse morkkaa
Sen joutavista. — Kun hän tulee jahdist',
En puheilleen käy; sanokaa mua sairaaks.
Hänt' entist' enemmän jos laiminlyötte.
Niin teette hyvin; syyn siit' otan minä.
OSWALD.
Nyt, rouva, tulee hän: jo hänet kuulen.
(Torventoitaus kuulun ulkoa.)
GONERIL.
Vitkailkaa toimissanne mielin määrin,
Te ja nuo muut; sen seikan puheeks soisin.
Jos suuttuu hän, niin menköön siskon luokse,
Jok' yht' on mieltä, tiedän sen, kuin minä,
Ja silmilleen ei laske. Hupsu ukko,
Kun yhä tahtoo valtaa käyttää, jonka
Jo antoi pois! Niin, totta vie, laps jälleen
On houkko vanhus: sille täytyy käyttää
Kuritusta, kun hyvyys turhaks näyttää.
Sanani muistakaatte.
OSWALD.
Kyllä, rouva.
GONERIL.
Ja ritareihin luokaa valju katse;
Viis siitä! Muillenkin se tiedoks tehkää.
Syyt' etsin purkaa sappeni, ja saankin.
Nyt oiti siskolleni kirjoitan,
Ett' tekee hän kuin minä. — Ruoka pöytään.
(Lähtevät.)