LEAR.
Hän elää! Höyhen liikkuu! Niin jos on,
Niin palkitsee se onni kaikki tuskat,
Joit' ikänäni kärsin.
KENTIN KREIVI (polvistuen).
Hyvä herra!
LEAR.
Pois, pois!
EDGAR.
Se jalo Kent on, ystävänne.
LEAR.
Kirotut konnat, murhaajat te kaikki!
Pelastunut hän ois; nyt ijäks mennyt! —
Cordelia, Cordelia, varro hiukan! —
Haa! mitä? — Äänes oli aina vieno,
Sävykäs, hellä: vaimoss' oiva merkki. —
Ma orjan tapoin, joka hirtti sun.
SOTAHERRA.
Niin, sen hän teki.
LEAR.
Niin, mies, enkö tehnyt?
Ol' aika, jolloin säilän' oiva heitä
Ois pannut hyppimään. Nyt olen vanha,
Ja huolet nää mun murtaa. — Ken sa olet?
On silmät mulla heikot: — oiti sanon.
KENTIN KREIVI.
Jos vihansa ja lempens' esineestä
Kahdesta onni kerskaa, tuoss' on toinen.
LEAR.
Näköni tylstynyt on. — Kent kai olet?
KENTIN KREIVI.
Niin sama miesi: palvelijanne Kent.
Mut miss' on teidän palvelijanne Cajus?