REGAN.
Miettikäämme tarkemmin tuota.
GONERIL.
Pitää takoa, kun rauta on kuumaa.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Sali Glosterin linnassa.
(Edmund tulee, kädessä kirje.)
EDMUND.
Sa luonto, jumalattareni! Sinun
Lakias palvelen. Miks olen minä
Tapojen kiroissa ja sallin että
Mun kansain pyhä kammo paljaaks riistää,
Jos veli kaks- tai neljätoist' on kuuta
Mua vanhempi? Miks äpärä? miks laiton?
Vaikk' yhtä vankka mull' on ruumiin luonto,
Miel' yhtä uljas, yhtä jalo muoto
Kuin siivon rouvan vesoilla? Miks meihin
Äpärän tahra? äpärän ja hyljyn?
Me, jotka luonnon hurjan salanautteiss'
Enemmän väkeä ja tulta saamme
Kuin vanhass', ikävässä vihkivuoteess',
Unessa puoleks, puoleks valvehella
Kuluupi koko narrilauman tekoon. —
Haa, laillinen sa Edgar! maas vien minä:
Isämme samoin suosii jalkalasta
Kuin laillistakin. Laillist': oiva sana!
Niin, laillinen, jos tämä kirje tepsii
Ja päin käy tuumat, äpäräinen Edmund
Pois sysää laillisen. — Ma kasvan, kostun:
Jumalat, avuks nouskaa äpärille!
(Gloster tulee.)
GLOSTER.
Kent maanpaossa! Vihass' eris Ranska!
Kuningas tiessään! luovuttanut vallan!
Ja tullut elätiks! Ja tämä kaikki
Yht'äkkiä! — No, Edmund, mitä uutta?
EDMUND (salaten kirjettä).
Anteeksi, teidän armonne, ei mitään.
GLOSTER.
Miksi niin kiirein koetit tuota kirjettä salata?