"Luojan nimessä, Callum, ottaisitko hänet hengiltä?"

"Kyllä tosiaan", vastasi nuori hurjimus, "ja hänellä onkin se mielestäni ollut kylliksi kauvan, kun kerran pettää kunniallisia ihmisiä, jotka tulevat käyttämään hopeoitaan hänen ravintolassaan."

Edward näki väittelyt tehottomiksi ja tyytyi sen vuoksi vain käskemään Callumia luopumaan kaikista suunnitelmista mr. Ebenezer Cruickshanksin henkeen nähden. Asepoika näytti siihen suostuvan millänsäkään olematta.

"Herra tehköön tahtonsa mukaan; ei tuo vanha lurjus ole Callumille mitään pahaa tehnyt."

Mrs. Cruickshanks vihdoin toi päivällisen ja viinin, ja kaiken lopuksi tulivat ovelta sisälle Ebenezerin kookas, kömpelö vartalo ja jämeät kasvot. Vaikk'ei vuodenaika sellaista suojaa vaatinut, niin oli hänen yläruumiinsa kääriytynyt paksuun päällystakkiin, joka oli vyöllä kurottu tavallisen pukunsa yli. Pään ja hatun peitti kokonaan samasta aineesta tehty huppukaulus, trot-cozy, joka oli pantu leuan alle nappiin. Kädessä oli suuri messinkihelainen ratsuraippa, laihoja sääriä verhosivat tankinahkakotelot, jollaiset kiinnitetään satulannuppiin ja joissa jalat ovat kenkineen; ne olivat sivulta suljetut ruosteisilla solilla. Noin sonnustettuna harppoi hän keskilattialle ja julisti asiansa lyhyeen: "Hevoset ovat valmiit."

"Lähdette näköjään itse mukaan, isäntä?"

"Niin teen, Perthiin asti, missä saatte toisen oppaan Edinburgiin, jos tarpeelliseksi näette."

Ja hän ojensi Waverleyn silmien eteen laskun, jota oli pidellyt vasemmassa kädessään; samalla hän omin päin kaasi lasillisen viiniä ja joi hartaasti maljan yhteisen matkan menestykseksi. Waverley äimistyi miehen julkeutta, mutta kun heidän kumppanuutensa oli oleva lyhytaikainen ja hänelle hyödyksi, niin hän ei tehnyt siitä huomautusta, vaan maksoi laskun ja sanoi haluavansa heti lähteä taipaleelle. Hän siis nousi Dermidin selkään ja ratsasti ulos Kultahaarukan veräjästä. Häntä seurasi kuvaamamme puritaanimainen olento; hyvin työläästi ja aikaa haaskaten sekä "hyppäyskiven" eli matkustajien mukavuudeksi talon edustalle pystytetyn muurinnyppylän avulla oli hän laahautunut pitkäselkäisen, luisevan, varjoksi rääkätyn täysverisen kaakin satulaan, johon Waverleyn matkareppu oli sidottu. Vaikk'ei sankarimme ollut kovinkaan hilpeällä tuulella, niin hän ei hevillä kyennyt olemaan nauramatta uuden palvelijansa esiytymistä, kuvitellessaan millaista ällistystä hänen ilmaantumisensa kaikkine varuksineen olisi Waverley-Honourissa herättänyt.

Edwardin naurunhalu ei välttänyt Kultahaarukan arvoisan isännän silmää; syyn arvaten kipristi hän happamat farisealaiset kasvonpiirteensä vielä vihaisempaan viuruun ja päätti sydämessään, että nuori englantilainen oli tavalla tahi toisella kalliisti maksava halveksimisensa, jota näytti hänelle osottavan. Callumkin seisoi veräjän pielessä ja silmäili salailemattomassa riemussa mr. Cruickshanksin hullunkurista ulkomuotoa. Waverleyn ratsastaessa ohitse nosti hän kunnioittavasti hattuaan, läheni jaluksia ja pyysi häntä "olemaan varuillaan, jottei vanha whig-ilkiö tekisi jotakin konnankoukkua hänelle."

Waverley kiitti vielä kerran ja lausui hänelle jäähyväiset. Sitte hän ratsasti ripeästi eteenpäin, päästäkseen kuulemasta millaista remua lapset pitivät nähdessään vanhan Ebenezerin hytkähtelevän satulassa, vältellessään puoliksi kivetyn kadun antamia täräyksiä. Pian oli kylä useamman penikulman takana.