"Uskallan tuskin kuvata teille tunteitteni laatua", alotti Flora; "ne ovat niin poikkeavia siitä, mitä minun ijälläni edellytetään naisessa. Myöskin käy minulle tukalaksi kosketella teidän luonteestanne saamiini arveluihin, kun saattaisin lohdutuksen asemesta vain loukata. Mitä itseeni tulee, niin on minulla lapsuudestani tähän päivään asti ollut vain yksi toivomus — kuninkaallisten hyväntekijäini palauttaminen lailliselle valtaistuimelleen. Mahdoton on ilmaista teille, miten kiihkeästi tunteeni ovat sieluni syvyyksiä myöten jännittyneet tähän ainoaan asiaan; ja tunnustan suoraan sen niin vallanneen mieleni, etten ole vähääkään voinut ajatella yksityisen elämäni huolehtimista. Kunhan vain näkisin tuon riemukkaan voiton päivän, niin on ylämaalaismökki, ranskalainen luostari tahi englantilainen palatsi, kaikki minulle yhdentekevää!"
"Mutta, rakkahin Flora, eikö tuo innostuksesi silti voi toteuttaa onneani?"
"Te etsitte tahi ainakin pitäisi teidän etsiä sydäntä, jonka suurimpana ilona olisi lisätä kotoista onneanne ja romanttisuuteen asti vastata rakkauteenne. Vähemmän herkkätunteisen miehen saattaisi Flora Mac-Ivor tyytyväiseksi, kenties, joskaan ei onnelliseksi, sillä kerran vannomani velvollisuudet minä kyllä täyttäisin. Mutta te, mr. Waverley, ette voisi konsanaan luopua siitä kotoisen onnen utukuvasta, minkä olette runollisessa mielikuvituksessanne loihtineet eteenne, ja kaikki, mikä ei soveltuisi tähän ihanteeseen, olisi mielestänne kylmäkiskoisuutta ja penseyttä, samalla kun voisitte pitää teille kuuluvan rakkauden häiritsijänä sitä intoilua, jota osotan kuningasperheen menestystä kohtaan."
"Toisin sanoen, miss Mac-Ivor, ette voi rakastaa minua?" virkkoi hänen kosijansa alakuloisesti.
"Voisin pitää teitä niin suuressa, ehkä suuremmassakin arvossa kuin ketään näkemääni miestä, vaan en voi teitä rakastaa ansionne mukaisesti. Oi, itsennekin vuoksi, älkää halutko niin vaarallista koetta! Sen naisen, jonka te otatte puolisoksenne, tulisi muodostaa tunteensa ja mielipiteensä teidän mukaisiksenne. Hänen harrastustensa tulisi olla teidän harrastuksianne, hänen toivomustensa, ajatustensa, koko sielunsa tulisi yhtyä teihin. Hänen tulisi sulostuttaa ilonne; olla surujenne kumppanina ja karkottaa synkkyys otsaltanne."
"Ja miks'ette te, miss Mac-Ivor, tahdo olla kuvaamanne henkilö, kun kerran osaatte noin selitellä onnellisen liiton ehdot?"
"Onko mahdollista, ett'ette minua vieläkään käsitä?" vastasi Flora. "Enkö ole teille sanonut, että mieleni on kokonaan kääntynyt tapaukseen, jonka onnistumiseen minulla tosin ei ole muuta voimaa kuin hartaat rukoukseni?"
"Ja eikö asialle, jolle olette elämänne omaksunut, olisi suoranaista etuakin siitä, että taipuisitte tarjoukseeni?" kysyi Waverley, joka oli niin lujasti kiintynyt tarkotukseensa, ett'ei kyennyt punnitsemaan sanojaan. "Sukuni on rikas ja vaikutusvaltainen, periaatteessa Stuartien puolelle taipuisa, ja jos suotuisa tilaisuus —"
"Suotuisa tilaisuus!" huudahti Flora hieman halveksivasti, — "periaatteessa taipuva! Voiko sellainen laimea puoluepalvelus olla suvullenne kunniaksi tahi lailliselle hallitsijallenne mieleen? Ajatelkaahan nykyisten tunteitteni perusteella, mitä kärsisin ollessani jäsenenä suvussa, missä minun mielestäni pyhimmät oikeudet ovat kylmän harkinnan alaisina ja katsotaan kannatuksen arvoisiksi vain silloin kun näkyvät ilmankin pääsevän voitolle!"
"Epäilyksenne ovat ainakin minuun nähden kohtuuttomia", väitti Waverley. "Sitä asiaa, jolle uskollisuuteni tunnustan, uskallan tukea kautta kaikkien vaarojen yhtä horjumattomana kuin hurjinkaan uskalikko, joka sen hyväksi säilänsä paljastaa."