"No, etpä missään — cela va sans dire", hymähti Fergus. "Mutta isäsi odottaa asiaa ainakin ensin häneltä kysyttäväksi."
"Kyllä, mutta hänen ja hallituksen välien rikkoutuminen on takeena siitä, ett'ei hän pane vastaan, kun setänikin on varmasti puhuva puolestani. Älä ajattele minun sukulaisiani, hyvä Fergus; pikemmin käytä vaikutusvaltaasi siellä, missä vastuksia todenteolla voi olla voitettavina — tarkotan sisaresi arveluita."
"Sisareni", vastasi Fergus, "niinkuin hänen veljensäkin, useimmiten pyrkii pysymään omassa järkähtämättömässä tahdossaan, johon sinun tässä tapauksessa on tyytyminen; mutta sinulta ei ole puuttuva harrastustani eikä neuvoani. Ja kuulehan siis — olin näkevinäni Floran äsken lähtevän vesiputoukselle päin; mene mukaan, mies, mene mukaan! Älä jätä piiritetylle aikaa vahvistella puolustuskojeitaan! Alerte à la muraille! Etsi Flora käsiisi, ja ota selko hänen päätöksestään niin joutuin kuin ikinä ehdit. Olkoon Cupido kanssasi — minä sillävälin tarkastelen patruunavöitä ja miekankantimia."
Waverley nousi ylös notkonpohjaa ahdistunein ja pamppailevin sydämin. Rakkauteen, kaikkine tiettyine toivon, pelon ja toiveiden tunteineen, yhtyi muita mietteitä, laadultaan vaikeampia määritellä. Hän ei voinut häätää ajatusta siitä, miten suuresti tämä aamu oli mullistanut kohtaloaan ja millainen selkkausten sarja olikaan vielä edessä päin. Auringon noustessa oli hän ollut kunniakkaana soturina, ja hänen isänsä nähtävästi yhä ylenemässä hallitsijansa suosiossa. Kaikki tämä oli unennäkönä hälvennyt — hänen isänsä oli syösty asemastaan, hän itse oli joutunut häväistyksen uhriksi ja tahtomattaan melkein osalliseksi hämäriin, laajoihin ja turmiollisiin salavehkeihin, joiden loppuna täytyi olla joko vielä äsken palvelemansa hallituksen kumoutuminen tahi kaikkien liittoutuneiden tuho. Jos Flora vastaisikin suosiollisesti hänen kosintaansa, niin mitä mahdollisuutta oli sillä johtua onnelliseen päätökseen uhkaavan kapinan hälinässä? Tahi miten saattaisi hän itsekkäästi esittää, että Flora jättäisi veljensä, johon oli niin sydämestään kiintynyt, ja vetäytyisi rakastettunsa keralla Englantiin etäisenä katsojana seuraamaan veljensä yrityksen menestystä tahi hänen kaikkien toiveidensa ja koko elämänsä häviötä? Vai yhtyisikö hän itse, ilman muuta tukea kuin oma käsivartensa, päällikön vaarallisiin ja huimapäisiin puuhiin — ajelehtaakseen hänen epätoivoisten ja rajujen tekojensa pyörteisiin ja siten melkein menettääkseen itsenäisen arvostelukykynsä, tahi toimintansa oikeuden ja järkevyyden päättelemisen? Tämäkään ei ollut Waverleyn sisäiselle ylpeydelle helppo vaihtoehto. Ja mitä muuta päätöstä toki olikaan tiedossa, paitsi kosintansa hylkääminen, jota hän nykyisessä mielen kuohussaan ei voinut ajatella vihlovaa tuskaa tuntematta.
Epämääräisiä ja tukalia mahdollisuuksia siten aprikoiden saapui hän vihdoin kosken lähelle, missä tapasi Floran istuskelemassa niinkuin Fergus oli arvannutkin. Hän oli ypö yksinään ja astui Edwardia vastaan heti kun näki hänen tulevan. Edward yritti virkkaa jotakin tavallisiin kohteliaisuuslauseisiin ja muodolliseen keskusteluun vivahtavaa, mutta huomasi olevansa siihen pätemätön. Flora näytti ensin yhtä hämmentyneeltä, mutta toipui nopeammin ja — pahaksi enteeksi Waverleyn kosinnalle — otti ensimäisenä puhuakseen asiasta. "Se on kaikin puolin liian tärkeä, mr. Waverley, voidakseni jättää teidät epätietoiseksi mielipiteistäni."
"Oi, älkää sanoko niitä kiirehtien", tokaisi Waverley suuresti kiihdyksissään, "joll'eivät ole sellaisia, kuin tavastanne päättäen tuskin rohkenen odottaa. Antakaa ajan — antakaa vastaisen käytökseni — antakaa veljenne vaikutuksen —"
"Suokaa minulle anteeksi, mr. Waverley", lausui Flora, posket hiukan punehtuneina, mutta ääni lujana ja tyynenä. "Moittisin itseäni mitä ankarimmin, jos pidättelisin lausumasta vilpitöntä vakaumustani, ett'en voi koskaan pitää teitä muuna kuin rakkaana ystävänä. Olisi hyvin kohtuutonta teitä kohtaan, jos silmänräpäykseksikään salaisin mielipiteeni. Näen tuottavani teille tuskaa, ja olen siitä suruissani, mutta parempi nyt kuin myöhemmin — ja oi, tuhansin verroin parempi teille kokea tämä hetkellinen pettymyksenne kuin ajattelemattoman ja soveltumattoman avioliiton pitkällisiä, sydäntä jäytäviä murheita!"
"Jumalani!" huudahti Waverley, "miksi edellyttäisitte sellaisia seurauksia liitosta, missä sääty on sama, varallisuussuhteet edulliset, koko ajatussuunta — jos niin rohkenen sanoa — yksiin menevä, kun ette väitä keneenkään toiseen mieltyneenne ja vieläpä ilmaisette suosiollisen mielipiteen minusta, jonka hylkäätte?"
"Mr. Waverley, minulla on sellainen suosiollinen mielipide, ja niin luja, että vaikka olisin mieluummin vaiennut päätökseni perusteet, niin olen valmis ne teille selittämään, jos sellaista kunnioitukseni ja luottamukseni osotusta tahdotte."
Hän istuutui kallion lohkareelle, ja hänen lähelleen asettuen pyysi Edward kiihkeästi selitystä.