Kun Edward tapasi ystävänsä, piteli tämä vielä kädessään sanomalehteä, jota oli lueskellut. Hän astui Edwardia kohti sellainen hämi kasvoillaan, mikä ennusti ikäviä uutisia. "Vahvistavatko kirjeenne, kapteeni Waverley, sen epämieluisen tiedon, minkä tämä lehti kertoo?"
Hän pisti ystävänsä käteen, lehden, missä hänen isänsä häpeä kuvattiin mitä katkerimmin sanoin, varmaankin jonkin lontoolaisen lehden johdolla. Kirjotuksen lopussa oli seuraava merkillinen salahyökkäys:
"Tietääksemme ei 'tää Richard joka kaiken tämän teki' ole ainoa esimerkki W-v-r-ley H-n-rin Wavering Honourista (häilyvästä kunniasta). Viittaamme toisessa paikassa lehteämme löytyviin virallisiin nimityksiin."
Kuumeisesti kääntyi sankarimme silmäämään mainittua osastoa, ja näki siinä tällaisen uutisen: "Edward Waverley, kapteeni, erotettu luvattomasta poissaolosta", ja samaa rykmenttiä koskevien ylennysten joukossa mainittiin: "luutnantti Julius Butler, kapteeniksi, erotetun Edward Waverleyn sijaan."
Waverleyn povea poltti viha, mitä ansaitsematon ja näköjään ennalta suunniteltu loukkaus ehdottomasti herättää miehessä, joka on pyrkinyt kohti kunniaa ja tuolla tavoin syyttään joutuu yleisen halveksumisen ja häväistyksen alaiseksi. Verratessaan everstin kirjeen ja sanomalehden päivämäärää huomasi hän päällikkönsä ihan kirjaimelleen täyttäneen uhkauksensa, nähtävästi edes kysymättä, oliko Edward saanut hänen kutsumustaan tahi valmis sitä noudattamaan. Kaikki näytti olevan tunnottomasti suunniteltua hänen masentamisekseen; ja ajatellessaan miten mokoma salavehkeily olikin hyvin menestynyt, hänet valtasi sellainen mielenkarvaus, että hän sitä turhaan yriteltyään salata vihdoin heittäysi Mac-Ivorin syliin ja puhkesi häpeän ja suuttumuksen kyyneliin.
Päällikkömme vikoja ei ollut välinpitämättömyys toveriensa vääryyksille, ja hän tunsi syvää ja vilpitöntä ystävyyttä Edwardia kohtaan, ilman niitä suunnitelmiakin, joita hänellä saattoi vieraaseensa nähden olla. Esimiehen menettely näytti hänestä yhtä merkilliseltä kuin Edwardistakin. Tosin hän tiesi muitakin vaikuttimia, joita Waverley ei osannut aavistaa, rykmenttiin palaamisesta annetulle jyrkälle määräykselle. Mutta selittämättömäksi arvotukseksi jäi hänellekin se seikka, että rykmentin komentaja välttämättömäksi käyneen viivytyksen syitä lähemmin tutkimatta ja vastoin tunnetusti sävyisää luonnettansa intoutui noin tylyyn ja arvaamattomaan käytökseen. Kuitenkin tyynnytteli hän sankariamme parhaansa mukaan ja alkoi kääntää hänen huomiotaan kostoon kunniansa tahraamisesta.
Edward tarttui kiihkeästi siihen ajatukseen. "Vietkö minulta haasteen eversti Gardinerille, rakas Fergus, niin olen sinulle kiitollinen kaiken ikäni?"
Fergus mietti hetken. "Sellainen palvelus olisi kokonaan käskettävissäsi, jos se voisi olla hyödyksi tahi johtaa kunniasi puhdistumiseen; mutta epäilenpä, tokko päällikkösi suostuisi kaksintaisteluun vain sillä syyllä, että on ryhtynyt toimenpiteisiin, jotka kuuluivat hänen velvollisuuksiinsa, niin jyrkkiä ja katkeroittavia kuin olivatkin. Sitä paitsi on Gardiner säntillinen hugenotti ja omaksunut eräänlaisia mielipiteitä tuollaisten otteluiden synnillisyydestä, ja turha vaiva olisi yritellä häntä niistä käännyttää, varsinkin kun mikään epäluulo ei voi kohdata hänen miehuullisuuttaan. Ja lopuksi minä — minä totta puhuakseni en tällähaavaa varsin pätevien syiden vuoksi uskalla lähestyä mitään tämän hallituksen sotilasleiriä."
"Ja olisinko siis muka alallani", huudahti Waverley, "tyytyen kärsimääni loukkaukseen?"
"En sellaista neuvoa anna ystävälleni konsanaan", vastasi Mac-Ivor. "Mutta soisin koston kohtaavan päätä enkä kättä — tyrannimaista sortohallitusta, joka keksi nämä juonet ja kätyriensä kautta ohjasi niiden toimeenpanoa."