Seuraavassa hetkessä seisoi Fergus heidän edessään ja keskustelu kääntyi kevyemmille aloille.
Heidän ollessaan paluumatkalla linnaan pyyteli päällikkö lämpimästi Waverleytä jäämään luokseen viikoksi tahi pariksi, ollakseen mukana suurella metsästysretkellä, jonka hän ja muutamat muut ylämaan herrasmiehet aikoivat toimeenpanna. Edwardin mieli oli näkemästään ja kuulemastaan niin viehättynyt, ett'ei hän voinut kutsumusta vastustaa. Sovittiin sen vuoksi niin, että hän kirjottaisi Bradwardinen paroonille viipymisestään ja pyytäisi häntä kirjeen tuojan mukana lähettämään hänelle mahdollisesti sinne saapuneet kirjeet. Sulkiessaan kirjettään Edward kaipasi sinettiään, joka oli riippunut kellon perissä, ja olisi ollut valmis epäilemään Donald Bean Leania sen varkaaksi, jos ei olisi tuntunut uskomattomalta, ett'ei tämä samalla olisi kelloakin vienyt.
Illalla hän tanssi Floran kanssa säkkipillien säestyksellä, ja levolle mentyä näki unta hänestä.
XVI.
Uutisia Englannista.
Metsästysretkeä viivyttelivät monet eri syyt noin kolmen viikon ajan. Mutta päivät kuluivat Waverleyltä nopeasti Glennaquoichissa, sillä se vaikutus, jonka Flora oli tehnyt häneen ensi kohtauksessa, kävi päivä päivältä voimakkaammaksi. Hänellä oli juuri sellainen luonne, joka on omiaan tenhoamaan romanttisen nuorukaisen mielen. Hänen tapansa, sujuva haastelunsa, runolliset ja soitannolliset lahjansa loivat lisää suloutta ihastuttavalle olennolle, joka aivan silmäänpistävästi näytti olevan kaikkien muiden Eevan tyttärien yläpuolella.
Lopultakin saapui suureen metsästykseen määrätty päivä, ja Waverley ja päällikkö läksivät yhtymäpaikalle, joka oli noin päivän matkan päässä Glennaquoichista. Fergusta seurasi noin kolmesataa klan'insa miestä, hyvin asestettuina ja mitä parhaimmiten varustettuina. Waverley noudatti maan tapoja sen verran, että pukeutui ihokkaihin (hän ei voinut puolihameeseen suostua), anturakenkiin ja ylämaalaislakkiin, päivän puuhiin soveliaimpana pukuna, joka sitä paitsi vähimmin saisi muiden klan'ien jäsenet tuijottelemaan häneen muukalaisena. Yhtymäpaikassa he tapasivat useita mahtavia päälliköitä, joiden alustalaiset olivat niin monilukuiset, että heitä olisi voitu pitää pikku armeijana. Sen paremmin ei kuitenkaan käynyt, kuin että Edward heti alussa, suuren hirviparven aiheuttamassa mylläkässä, niukahdutti nilkkansa niin pahoin, ett'ei voinut nousta jaloilleen.. Tämä ehkäisi urheilun iloa. Kiireimmiten tehtiin havuista maja, jonka kanervavuoteelle Edward asetettiin, ja klan'in poppamies lääkäröitsi häntä niin taitavasti, että hän monista yrteistä valmistettua unijuomaa maistettuaan ja kipujensa heikennyttyä pääsi vaipumaan syvään, joskin kuumeelliseen uneen.
Aikaisin seuraavana aamuna valmistutti Mac-Ivor koivun ja pähkinäpuun oksista paarit, joille Edward nostettiin, ja kaksi tukevaa geeliläistä otti ne sitte varovasti olkapäilleen. Metsäleirin hajautuminen näytti suuremmoiselta. Eri heimot keräytyivät klan'insa säkkipillien sävelten kutsumina patriarkkaalisen päällikkönsä lipun alle. Muutamat näkyivät jo poistuvina nousevan eteläisiä rinteitä myöten, tahi astuvan alas solia, säkkipilliensä sävelten äänen häipyessä kuulakkaan ilmaan. Toiset vielä liikehtivät tasaisella tantereella, monenmuotoisina ryhminä, töyhtöjen ja levättien liehuessa aamun tuulahduksessa ja aseiden välkkyessä nousevan auringon hohteessa. Kun Ferguksen miehet olivat kaikki tulleet ko'olle, hän alotti marssinsa, vaan ei samalle suunnalle, jolta olivat tulleet. Hän huomautti Edwardille, että suurempi osa hänen seuruettaan oli lähdössä etäiselle retkelle, ja että hän oli vain toimittava Edwardin erään luotettavan herrasmiehen turviin sekä sitte itsekin seuraava miehiään suurimman osan matkaa, vaan viipymättä palaava vieraansa luokse.
Waverleytä hieman ihmetytti se, ett'ei Fergus lähemmin maininnut tuollaisesta retkestä, vaan hänen asemansa ei sallinnut kyselyjä. Puolenpäivän seuduissa hän suurten vaivojen perästä saapui erään Mac-Ivorin sukulaisen luokse, missä sai mitä oivallisinta hoitoa. Seuraavana aamuna Fergus lausui hänelle jäähyväiset muutamaksi päiväksi, toivotellen palatessaan tapaavansa hänet kykenevänä ratsastamaan Glennaquoichiin. Hän läksi seuralaisineen, yhtyäkseen pääretkikuntaan, jättäen Waverleyn luokse ainoastaan Callum Begin, joka hänellä oli kamaripalvelijan tapaisena.
Kuudes aamu oli käsissä, ja Waverley pystyi olemaan liikkeellä kainalosauvojen varassa, kun Fergus palasi parinkymmenen miehen keralla. Hän näytti olevan mitä parhaimmalla tuulella, onnitteli Waverleytä edistyvästä paranemisestaan, ja huomatessaan hänet kykeneväksi istumaan ratsun selässä ehdotti heti lähdettäväksi liikkeelle Glennaquoichia kohti. Waverley suostui mielihyvällä, sillä sen kauniin emännän kuva oli elänyt hänen unelmissaan koko tänä pitkänä aikana. Hänen sydämensä pamppaili Ian nan Chaistelin vanhaa linnaa lähestyttäessä, kun noiden unelmien haltijatar astui heitä vastaan. Kun ensimäiset tervehdykset oli vaihdettu lausui Fergus kolme tahi neljä sanaa geelinkielellä sisarelleen. Kyyneleet heti kihahtivat Floran silmiin, mutta ne tuntuivat olevan hartauden ja ilon kyyneliä, sillä hän loi silmänsä taivaaseen päin ja laski kätensä ristiin ikäänkuin juhlalliseen rukoukseen tahi kiitokseen. Hetkisen kuluttua hän antoi Edwardille muutamia Tully-Veolanista hänen poissa ollessaan saapuneita kirjeitä, ja toisia veljelleen. Molemmat vetäysivät yksikseen tutkimaan niiden sisältöä, ja pian huomasi Edward kirjeittensä käsittelevän hyvin tärkeitä asioita.