Flora Mac-Ivorin kamari oli sisustettu mitä yksinkertaisimpaan tapaan, sillä Glennaquoichissa supistettiin kaikkia muita menoja mikäli suinkin mahdollista, jotta voitaisiin kaikessa loistossaan ylläpitää päällikön vieraanvaraisuutta sekä lisätä hänen puoluelaistensa lukumäärää. Mutta tästä kitsaudesta ei ollut merkkiäkään nähtävissä itse nuoren neidin puvussa, joka oli hienoa, kallista kangasta sekä puoleksi pariisilaiseen, puoleksi yksinkertaisempaan ylämaan kuosiin hyvin aistikkaasti sommiteltu. Kähertäjän taide ei ollut päässyt rumentamaan tukkaa, vaan valui se mustina suortuvina kaulalle, pitimenä ainoastaan kampa, joka oli runsaasti koristeltu timanteilla; ylämaan tavat nimittäin eivät sallineet naisen verhota hiuksiaan ennen miehelään menoaan.
Flora oli varsin silmäänpistävästi veljensä näköinen; heillä oli samat antiikit, säännölliset kasvonpiirteet, samat mustat silmät, silmäripset ja kulmakarvat, sama puhdas hipiä, joka kuitenkin Ferguksella oli päivän paahtama ja hänen sisarellaan mitä hennointa naisekkuutta ilmaiseva. Mutta Ferguksen korskeus ja jämeys oli Florassa päin vastoin suloisena lempeytenä, ja terävän, mustan silmän eloisa katse, joka päällikössä näytti kärsimättömältä silloinkin kun se kohtasi aivan luonnollisia vastuksia, oli sisaressa saanut herttaisen miettiväisyyden leiman. Ferguksen katseet tuntuivat etsivän kunniaa, valtaa, kaikkea, mikä voisi kohottaa hänet muiden kuolevaisten yläpuolelle, vaan hänen sisarensa näytti, ikäänkuin jo tajuten henkisen etevämmyytensä, pikemmin säälivän kuin kadehtivan niitä, jotka ponnistelivat ulkonaisia etuja kohti. Hänen tunteensa vastasivat kasvojen ilmettä. Lapsuudestaan asti oli hän oppinut pitämään Stuartien asiaa yhtä pyhänä kuin uskontoaan, ja oli valmis sen hyväksi tekemään kaikkea, kärsimään ja uhraamaan kaikkea. Mutta hänen intonsa, ollessaan veljensä tunteita hillittömämpi, oli samalla myös kaikesta itsekkyydestä vapaa — mitä ei voinut Ferguksesta suorastaan väittää. Chevalier St. George ja hänen ruhtinaallinen puolisonsa olivatkin osottaneet erikoista huomaavaisuutta sisarusparin vanhempia ja näiden kuoltua orpoja itseään kohtaan, suoden heille hyvän kasvatuksen ja useamman vuoden oleskelun hoviseurueessaan. Se sai sisarukset tuntemaan mitä sydämellisintä kiitollisuutta pakolaisperhettä kohtaan. Prinsessa Sobieskilta oli Floralla pikku eläke, jota hän käytti hyväntekeväisyyteen klan'issaan, jonka tilan parantaminen oli hänen hartaimpia pyrkimyksiään.
Miss Mac-Ivorin seurapiiri oli sekä hänen asemansa että oman valintansa vuoksi aivan pieni. Hänen läheisin ystävänsä oli Rose Bradwardine, johon hän olikin suuresti kiintynyt; ja yhdessä nähtyinä he olisivat olleet taiteilijalle mitä viehättävimpinä esikuvina iloiselle ja kaihomieliselle runottarelle. Uutena tuttavana Fergus nyt esitti hänelle kapteeni Waverleyn.
Kun ensimäiset tervehdykset oli vaihdettu, Fergus virkkoi sisarelleen: "Hyvä Flora, ennenkuin palaan esi-isiemme tapaan pidettäviin raakalaiskemuihimme, täytyy minun ilmottaa sinulle, että kapteeni Waverley on kelttiläisen runottaren palvelija, kenties ei vähimmin juuri sen vuoksi, ett'ei hän ymmärrä kieltä ainoatakaan sanaa. Olen hänelle kertonut olevasi mainio ylämaan runouden tulkitsija, jotta Mac-Murroughkin ihailee käännöksiäsi lauluistansa, samalla perusteella vain, kuin kapteeni Waverley ihailee alkuteosta — syystä ett'ei voi ymmärtää niitä. Etkö lukisi tahi lausuisi vieraallemme englanninkielellä sitä erinomaisen pitkää nimisarjaa, minkä Mac-Murrough oli sepittänyt tämänpäiväiseksi sankarirunokseen? Panen pääni veikkaa teirenhöyhentä vastaan, että sinulla jo on käännös siitä tehtynä; yhdessäpä lauluniekka ja sinä sepittelette ja neuvottelette, ennenkuin hän miehille virtensä veisaa."
"Koko laulu ei ollut muuta, kapteeni Waverley, kuin luettelo ylämaan eri klan'eista luonteenomaisine määritelmineen, sekä kehotus heille muistamaan ja esikuvanaan pitämään isiensä mainetöitä", virkkoi Flora vältellen.
"Vaan jos en erehdy, niin kuulin hänen laulussaan omankin nimeni, niin oudolta kuin koko olettamus tuntuikin?" intti puhuteltu.
"En sitä epäile. Geeliläinen runous on harvinaisen ääntiörikkautensa kautta hyvin taipuisaa äkillisen mielenjohteen palvelukseen, ja laulaja aivan useasti lisäilee ennakolta mietityn teoksensa tehoa, sovittamalla joukkoon monenmoisia laulutilaisuuden aiheuttamia säkeitä."
"Antaisin parhaan ratsuni, jos saisin tietää mitä ylämaan laulajalla saattoi olla sanottavaa minunlaisestani mitättömästä etelämaalaisesta — hänen mainintansa tuntui saavan kaikkien katseet kääntymään minuun."
"Ei se teille maksa ainoatakaan jouhta ratsunne harjastakaan", vastasi Flora. "Una, mavourneen!"
Hän puhui geelinkielellä muutaman sanan kamaritytölleen, joka sievästi niiaten pujahti ulos huoneesta. "Lähetin Unan tiedustamaan laulajalta hänen käyttämiään lauseita", hän selitti, "ja sitte koetan kykyni mukaan tulkita ne teille."