BEETHOVEN

Wohltuen, wo man kann,
Freiheit über alles lieben;
Wahrheit nie, auch sogar am
Throne nicht verleugnen.

Beethoven.

(Muistikirjasta, 1792.)

Hän oli lyhytkasvuinen ja tanakka, väkevän näköinen ja ruumiinrakenteeltaan voimailijaa muistuttava. Kasvot olivat leveät ja tiilenkarvaiset paitsi hänen elämänsä loppupuolella, jolloin iho kävi sairaloiseksi ja kelmeäksi, varsinkin talvisin, jolloin hän oleskeli paljon sisällä. Otsa oli jykevä ja kuhmuinen. Pikimusta tukka, joka ei näyttänyt koskaan olleen tekemisissä minkään kammantapaisen kanssa, pörrötti villeinä kiehkuroina joka suunnalle, oikeat "Medusan käärmeet" [2]. Silmistä hehkui ihmeellinen voima, joka hallitsi kaikkia, jotka joutuivat niiden tulen alaiseksi; mutta useimmat erehtyivät niiden väristä. Kun niiden hurja kiilto liekehti tummista, synkistä kasvoista, arveltiin yleisesti niiden olevan mustat; mustat ne eivät kuitenkaan olleet, vaan sinisenharmaat. [3]

Ne olivat pienet ja syvälle painuneet, mutta saattoivat äkkiä laajentua, kun hän kiihtyi tai vihastui; ne pyörivät silloin kuopissaan heijastaen kaikkia tunnelmia ihmeteltävän todenmukaisesti [4]. Usein kohottautuivat ne taivasta kohti surumielisin katsein. Nenä oli lyhyt, neliskulmainen ja leveä kuten leijonan kuono. Suu hieno ja siro, mutta alahuuli pyrki hiukan liian ulkonevaksi. Valtavat leukapielet olisivat helposti voineet särkeä pähkinöitä. Syvä kuoppa leuan oikealla puolella teki kasvot omituisen vinoiksi. "Hänen hymyilynsä oli herttainen", sanoo Moscheles, "ja hänen kasvojenilmeensä oli usein keskustelun kuluessa rakastettava ja rohkaiseva. Sitävastoin oli hänen naurunsa epämiellyttävä, raju ja suonenvedon tapainen, sitäpaitsi katkonainen", — hän nauroi kuten ihminen, joka ei ole tottunut iloon. Hänen olemustaan painoi useimmiten raskas kaihomieli, "parantumaton murhe". Rellstab mainitsee, v. 1825, että hänen on ponnistettava kaikki voimansa voidakseen pidättää kyyneleitään katsellessaan "hänen lempeitä silmiään ja niiden viiltävää tuskaa". Vuotta myöhemmin tapaa Braun v. Braunthal hänet eräässä oluttuvassa: hän istuu nurkassaan, polttelee pitkää piippua, silmät suljettuina, niinkuin hänen tavakseen on tullut, kuta enemmän hän lähestyy kuolemaa. Eräs ystävä puhuttelee häntä. Hän hymyilee surullisesti, vetää taskustaan pienen "keskusteluvihon" ja kuuroille ominaisella räikeällä äänellä pyytää puhuttelijaansa kirjoittamaan siihen, mitä hänellä on sanottavana. — Hänen kasvonsa muuttuivat, väliin niinä sisäisen haltioitumisen hetkinä, jotka usein äkkiarvaamatta valtasivat hänet, vieläpä kadullakin, ja jotka herättivät ihmettelyä ohikulkijoissa, väliin jonkun yllättäessä hänet pianon ääressä. "Kasvolihakset jännittyivät, otsasuonet paisuivat; silmien hehku tuli entistä hurjemmaksi; huulet vapisivat; hänen olemuksensa muistutti elävästi loihtijaa, jonka hänen itsensä esiinkutsumat henget ovat saaneet valtoihinsa." Siis aito Shakespeare-hahmo [5]; "kuningas Lear", sanoo Julius Benedict.

* * * * *

Ludwig van Beethoven syntyi joulukuun 16 päivänä Bonnissa, Kölnin lähellä, erään talopahaisen kurjassa vinttikamarissa. Hän polveutui flaamilaisesta suvusta [6]. Isä oli tenorilaulaja, lahjaton ja juopotteleva. Äiti oli taloustoimissa taitava, kokin tytär ja leski ensimäisestä aviostaan erään kamaripalvelijan kanssa.