Uppiniskainen pieni tyttö ei vieläkään näyttänyt vakuutetulta; mielessään hän koetti jotakuta vaikeata kysymystä selvittää.
— Miksi ette suo heidän olla minun ystäviäni?
— Siitä syystä, että ovat likaisia, huonosti vaatetettuja ja kehnosti kasvatettuja.
— Mutta sopiihan niitä saippualla pestä; yksi minun hameistani annetaan pienelle tytölle ja Felicie saisi tehdä vaatteet pojalle. Silloinhan he olisivat hyvin vaatetettuja.
— Ei se käy laatuun, lapseni; sinä saat viedä heille almuja, mutta sinulla ei saa olla muuta tekemistä heidän kanssansa, etkä myöskään saa heitä halata. Muista se.
— Silloin ennen olen sinne menemättä; heille tulisi paha mieli, kun minä en heitä syleilisi.
Rouva de Préal otti lasta sanasta. Hän lähetti apua äidille, eikä lapsia sittemmin näkynyt eikä kuulunut; mutta Geneviève muisteli heitä, alinomaa mielessään miettien tuota kysymystä, joka myöhemmin kaikissa eri muodoissaan tulisi olemaan hänen elämänsä vaivana.
Kysymys kuului tällä hetkellä näin:
— Miksi en saa heitä syleillä, kun kuitenkin heitä rakastan?
Tämä pieni tapaus oli herättänyt rouva de Préalin huolen. Kuitenkaan hän ei hetkeäkään epäillyt voivansa Genevièven lapsellisesta sydämestä perin juurin hävittää semmoiset mielipiteet ja tunteet, jotka eivät soveltuisi siihen asemaan, jonka hänen kasvatti-tyttärensä seuraelämässä tulisi omistamaan. Joka päivä hän siitä iloitsi, että oli sattunut saamaan niin sievän ja luonteensa suhteen niin lempeän, niin hienon, sekä kaikin puolin niin lahjakkaan lapsen.