"Tässä, Gustav — näillä ostat istuimen valtiopäivillä. Isännöi niillä, kuten tahdot, kunhan vain lyöt vihollisesi pakosalle."
Hän nauroi kaikuvasti leveällä tavallaan, ikäänkuin ei olisi kuunaan leikannut parempaa vitsiä.
Rassmannin käsi vapisi, mutta se oli kuitenkin kylliksi vahva tarttuakseen säkkiin, ikäänkuin siitä riippuisi hänen elämänsä.
"Lähetän rahat vielä tänään ja kirjotan, että tulen itsekin ensi viikon alussa Dingskirchiin näyttäytyäkseni valitsijoilleni ja hoitaakseni persoonallisesti agitatsioonia", sopersi hän autuaana, tuntien täytyvänsä jotakin sanoa.
"Oikein, Gustav, tee niin", sanoi Schorn lyhyesti; sitte puhuivat he vielä pitkältä ja leveältä Rassmannin tulevaisuudesta ja hänen yhdellä iskulla muuttuneesta toiminnastaan puolueen hyväksi.
Oi, kuinka suuri toveri jälleen elpyi ja mielikuvituksissaan edistyi. Hän unhotti hetkiseksi itse Hannankin, vapaan rakkautensa kohteen, tietäessään voivansa tukkia erään huonosti kasvatetun tytön suun.
Kotvan kuluttua vetääntyi Rassmann takaisin huoneeseensa.
Schornista oli se selvää itsestään. Olihan suurella toverilla vielä niin paljo kirjotettavaa ja ilmotettavaa vaalikomitealle!
Hämärähetkenä meni Rassmann, rahat siististi käärittyinä, "postiin", kuten hän Schornille sanoi. Hän viipyi kotvan eräässä kapakassa torin varrella, kunnes tuli jokseenkin pimeä, sitte meni hän Rosan asunnolle.
Kapakassa oli hän käyttänyt hyödyllisesti aikansa, hän oli laskenut. "Tyttö tyytyy kyllä neljäänkin sataan", laski hän. "Kun hän näkee käteistä rahaa, käy hän käsiksi, vaikkapa olisi sata taalaria vähemmänkin. Näillä voitetuilla, ansaituilla sadalla taalarilla", laski hän, "tyydytän toistaiseksi tuon kiskurin, Hirschin, jotta hän taipuu korkeampaa korkoa ja hyvää sanaa vastaan odottamaan vielä muutamia viikkoja, ja — aika tuo neuvon. Niin saan edelleen olla kunnioitettu Rassmann, kunnon Schornin ja hänen pikku vaimonsa rakas kotiystävä, ja tämä vaimo juoksee pauloihini niin varmasti kuin hän uneksii vapaasta rakkaudesta."