"Silloinhan voi jonakin päivänä tulla paras ystävä naapurinsa luo ja sanoa: 'Kuules sinä — vaimosi miellyttää minua enemmän kuin omani, olemme jo siitä puhuneet. Ette sovikaan toisillenne, ja kun sinun vaimosi ja minä pidämme toisistamme, on selvää, etten voi enää rakastaa vaimoani, eikä sinun vaimosi sinua, siis täytyy meidän molempain purkaa avioliittomme. Kentiesi voimme vaihtaa'."
"Se voisi monelle olla jo tänään hyvin mieluista", huomautti Rassmann ivallisesti, jotta rouva Schorn ei voinut olla nauramatta.
Mutta nuori käsityöläinen pysyi vakavana ja jatkoi:
"Kuitenkin sillä erotuksella, ettei se tänään käy niin muitta mutkitta, ja siinä juuri onkin 'mutta'. Tai otaksutaan, että tämä naapuri, josta äsken puhuin ja joka himoitsee toisen vaimoa, ei ole nainut, silloin täytyisi vaimon oikeuden mukaan joutua hänelle, ja sillä miehellä, joka vaimon puolesta kentiesi on uhrannut kaikkensa, ei ole mitään väittämistä vastaan. Tarkotatko niin? — — Ei, ei Gustav, jos asia on niin, luulen sen käytännössä menevän myttyyn. Asia näyttää läheltä katsoen toiselta kuin jos sitä vain hautoo ajatuksissaan. Sen tiedän ammatistani parhaiten."
Rassmann tunsi kyllä sisimmässään Schornin vastaväitteiden totuuden, mutta jos hän olisi sen myöntänyt, mihin olisivat silloin jääneet suurten nerojen opit, joihin hän nojasi ja joiden hänelle piti luovuttaa Schornin vaimo!
Hän puhui jälleen ylimielisellä äänellä:
"Kaikki ylevä ja suuri on ensin näyttänyt mahdottomalta saavuttaa.
Siihen täytyy ensin tottua."
"Niin, niin, siihen täytyy tottua", alkoi Schorn äänettömyyden jälkeen.
"Voinhan pettyä, niin, kai petynkin."
"Jos olet sitä mieltä, että se erottamattomasti kuuluu ohjelmaamme, silloin kai olenkin väärässä. Hm, hm, — olet luullakseni oikeassa, kommunismiin kuuluu tämäkin, yhdellä ei saa olla mitään enemmän kuin toisella."
Mutta vaiteliaaksi jäi nuori mestari loppu illaksi.