Pieni kiharapää, joka yhä vielä piteli kiinni äitinsä hameesta, ei juuri näyttänyt olevan isänsä kera samaa mieltä, sillä hän alkoi jälleen itkeä ja tähysteli ympärinsä etsien mäyräkoiraa, ikäänkuin tämä vastarinnassaan olisi hänen parhain ystävänsä.
Ja ikäänkuin Ami olisi hänet ymmärtänyt, alkoi se uudelleen haukkua ja tuli parilla hyppäyksellä Rassmannin luo.
Mutta Schorn lopetti poikaansa nähden jutun lyhyeen. Hän otti tämän syliinsä ja painoi pitkän suutelon pyöreäposkisen pojan suulle. Se näytti palauttavan Willyn suunnilleen, sillä hän rauhottui ja silmäili pelottomasti pitkäpartaista miestä sinisillä silmillään. Mutta kun tämäkin tahtoi antaa hänelle suutelon, ryöstäytyi hän irti ja peitti kasvonsa isänsä olkapäähän.
Ja Schorn sanoi jälleen nauraen:
"Se pitää sinua myös vihollisena ja pahana vieraana."
Rouva Schornin kasvoilla huomasi ilmeistä iloa Rassmannin nimeä mainittaessa.
Uteliaisuus hälveni pian sydämellisiin tulotervehdyksiin.
"Mikä yllätys", sanoi hän, laskien kätensä Rassmannin käteen. "Oi, mieheni on minulle kertonut niin paljo teistä, ettette ole minulle niin vieras kuin kenties luulette. Olkaa sydämellisesti tervetullut."
"Siinä nyt näet, mitä jo sanoin", puuttui Schorn samassa puheeseen. Sitte pyörähti hän ympärinsä kolmivuotias poikansa käsivarrellaan, kuten mies, joka on erittäin hilpeällä tuulella.
Gustav Rassmann oli kumartanut ystävänsä rouvalle: samassa muisti hän taasen rappeutuneen ulkoasunsa. Hänet valtasi äkillinen häpeän ja epämiellyttävyyden tunne.